SAUVO
– Vapaapäivä voi kulua ihan vaan asioiden hoitoon. Eilen just ajettiin ensin Turkuun, jossa hoidettiin omaishoitajan ominaisuudessa Reijon serkun ostokset, apteekki- ja hygienia-asiat. Sitten omatkin asiat ja kaupassa käynnit. Sitten vielä hoidettiin äidin asiat. Lähdettiin aamulla ja illalla kahdeksan aikoihin oltiin kotona, kertovat karuna-laiset Leila ja Reijo Tallqvist siitä, millaisia muutoksia korona-aika on arkeen tuonut.
Reijo on eläkkeellä ja ”riskiryhmäläinen” ikänsä puolesta. Se tiedetään Sauvossa, että Reijo kulkee ahkerasti maastoissa katsellen maisemia kameran tähtäimen takaa. Leila on vielä työelämässä, hän työskentelee hoitoalalla Kemiönsaaressa. Työssä koronavirus on tehostanut jos mahdollista entisestään hygieniaan liittyviä asioita.
– En kyllä silti osaa pelätä virusta. Olen ollut yli 30 vuotta hoitoalalla, ja hygieniataso meillä on normaalistikin korkea. Tottakai nyt olemme vieläkin tarkempia, mutta jotenkin tässä työssä on oppinut, ettei pelko ole vaihtoehto, pohtii Leila.
Siihen pariskunta on arjessaan kiinnittänyt huomiota, että ihmisten käsitys rajoituksista, hygieniasta ja etäisyyksien pitämisestä on kovin vaihteleva. Turussa ihmiset eivät tunnu edelleenkään osaavan varoa, kun taas täällä mailla osataan paremmin. Kaupoissa joutuu edelleen muistuttamaan, ettei tulla liian lähelle.
– Yleensäkin täällä Suomessa toki kuitenkin on ollut merkityksellistä, että olemme luonnostaan hiukan pidättyväisiä, tuumii pariskunta kun jutellaan pandemian tapahtumista esimerkiksi etelämpänä Euroopassa.
– Italiassa hygieniataso sairaanhoidossa on jotain aivan muuta kuin meillä. Ehkä se, että siellä omaiset käyvät sairaaloissa itse hoitamassa omaisiaan, selittää ainakin osin sitä miten tauti eteni niin rajusti, tuumii Leila.
Luonto ja naapuriapu voimavaroina
Kun Leila on töissä, Reijo liikkuu maastoissa itsekseen, mutta vapaalla ollaan liikkeellä yhdessä ja usein matkassa on myös lapinkoira Oula. Reijo paljastaa olleensa aktiiviurheilija, Loimun lentopalloilija, joten kunnon ylläpitäminen on luontevaa. Niinpä pitkän miehen selässä repussa kulkee nykyään kuuden kilon kahvakuula, jotta ”pysyy ryhti”.
Luonnossa liikkumiseen ja valokuvaamiseen molemmat sanovat ”hurahtaneensa”. Reijolla toki on kuvaamisesta pitkä kokemuskin, sillä hänen käsissään kamera on ollut melkeinpä aina. Työurankin hän teki valokuvausalan yrittäjänä Turussa ja vapaa-ajan kulusta jo vuosikymmenet sitten kertoo, että hän on Suomen Luontokuvaajien yhdistyksen perustajajäseniä.
– Työelämässä kuvaaminen oli paljolti henkilökuvia ja vieläkin teen jonkin verran keikkakuvauksia, aika usein hautajaiskuvauksia.
Pariskunta muutti Karunaan ja hirsitaloon luonnonhelmaan kymmenkunta vuotta sitten, ajatuksena tulla samalla lähemmäksi Leilan äitiä. Kun he tulivat asuntoesittelyyn, Reijo muistaa kysyneensä Leilalta ”tuleeko muuta”. Niin kodilta paikka heti tuntui. Toki Leilalla oli pari muutakin toivetta: pian tupaan muutti kissa ja koira.
– Asuinpaikkana tämä Karuna on ihan paras! Täällä ihmiset pitää toinen toisistaan huolta. Valtavan ihanat naapurit, aina avuliaita ja kaikki sujuu. Mikä meitä on näin siunannut?
Koronan varjostamassa ajassa pitää hetken miettiä, mitä nyt kaipaa.
– No harrastuksia tietenkin. Karaokea erityisesti, kun emme nyt pääse tapahtumiin, mutta kotikaraokea silti lauletaan.
– Vesijuoksua kaipaan kovasti, mutta onneksi tulee kesä ja pääsee sitä harrastamaan luonnonvesissä. Seurakunnan ranta Vikanokassa on aivan upea paikka siihen, paljastaa Leila.
