
PAIMIO
Tunnettuun paimiolaiseen autoilijasukuun kuuluva Teuvo Heikonen on pyöritellyt Paimiossa kuorma-auton rattia 43 vuotta. Tilanne on nyt kuitenkin muuttunut.
Sorakasetti-yhdistelmä, pyöräkuormaaja ja seula on myyty. Heikonen on jäänyt ansaitulle eläkkeelle.
Paimion palveluihin ei kuitenkaan tule aukkoa. Uusi yrittäjä istuu jo sora-auton ohjauspyörän takana. Hän on Ville-Veikko Kujala , joka päätti laajentaa Kuljetus V. Kujala Oy :n toiminnan kattamaan myös hiekan-, soran- ja mullanajon.
Päätöksen tekemisessä Kujalaa helpotti se, että saatavilla oli paitsi Heikoselta vapautuva kalusto myös tietotaitoa, asiakaskunta ja yhteistyökumppanit.
Ville jatkaa Teuvon konstein
Paimion Veikkarista käsin operoiva Kujala ja Husontien varrella asuva Heikonen tekivät kaupat kevättalvella. Molemmat ovat ratkaisuun tyytyväisiä.
– Pyrin jatkamaan työtä Teuvon viitoittamalla tiellä. Samalla hyvällä tavalla. Intoa riittää, ja ehkä jotain uuttakin tulee jossain vaiheessa kehiteltyä – vaikka mitään muutostarpeita ei sinänsä olekaan, Kujala tuumii.
Heikonen on hyvillään muun muassa siitä, ettei alan paikallista tietotaitoa mene hukkaan.
– Villellä on jo aika paljon kokemusta kuljetusalalta – myös yrittäjänä – mutta maan ajossa on omat pikku niksinsä. Jelppaan ja neuvon häntä parhaani mukaan, Heikonen lupaa.
Toistaiseksi on riittänyt ajoja
Ville-Veikko Kujalalla on ollut kuljetusalan yritys vuodesta 2011 lähtien. Tutuiksi ovat tulleet muun muassa metalliromun kuljetus ja kaivinkonehommat.
Tällä hetkellä Kujalan yritystä työllistää – Heikoselta siirtyneen maa-ainesten ajon ohella – kappaletavaran rahtaaminen Ruotsiin täysperävaunullisella rekalla.
– Itse olen ehtinyt Ruotsiin aika huonosti, mutta onneksi minulla on hyvä ja tehokas kuski, hän kertoo.
Kujalan mukaan korona ei ole toistaiseksi juurikaan vaikuttanut Ruotsin kuljetuksiin. Tosin Helsingin laivat pysyvät toistaiseksi satamassa, ja Turusta liikkuu Ruotsin puolelle pelkästään rahtia.
Entäs soran, hiekan ja murskeen kuljetukset? Onko maa-aineksilla kysyntää korona-oloissakin?
– Kyllä on. Tiehoitokunnat tarvitsevat säännöllisesti hiekkaa, ja sepelöintejäkin tehdään paljon. Myös maatilat tarvitsevat hiekkaa ja mursketta, Kujala toteaa.
– Silläkin on merkitystä, että nyt ihmisillä on aikaa olla kotona ja keskittyä kotiasioihin.
Vanajan rattiin 18-vuotiaana
Teuvo Heikonen alkoi ajaa jo edesmenneen Heikki-isänsä Vanaja-kuorma-autoa 18-vuotiaana. Teuvon vapauduttua parikymppisenä armeijasta perustivat isä ja poika kuorma-autoyhtymän. Se on ollut perustana myöhemmälle Kuljetusliike Teuvo Heikoselle.
– Vuonna 1920 syntynyt isäni aloitti kuorma-autohommat sodan jälkeen silloisen ykköstien rakennushommissa. Minun tullessani ajokortti-ikään hänellä oli alalta jo vuosikymmenien kokemus. Isä siirtyi yrityksessämme pikku hiljaa taka-alalle ja jäi sitten eläkkeelle, Heikonen kertoo.
– Yhtymämme vakiintui yhden ajoneuvoyhdistelmän pienyritykseksi. Soraa, hiekkaa ja multaa. Tosinaan myös viljaa ja juureksia. Maa-aineksia ajettiin pääosin omalta hiekkakuopalta.
Ville-Veikko Kujala hyödyntää tahollaan nyt saman kuopan antimia.
Kriisin keskellä syntyy uutta yrittäjyyttä
Uusyrityskeskusten tarjoaman maksuttoman yritysneuvonnan avulla perustettiin tammi-maaliskuussa uusia yrityksiä hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Nyt vähintään puolessa neuvontatapauksista käsitellään koronapandemian seurauksia, mutta perustamisneuvonnallekin on kysyntää. Uusia yrityksiä syntyy koronakriisistä huolimatta.
Tammi-maaliskuun aikana perustettiin Suomen 30 uusyrityskeskuksen kautta yhteensä 1713 uutta yritystä. Tämä on kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavana aikana. Perustamisinto oli myös suhteessa asiakasmäärään suurempaa kuin vuotta aikaisemmin.
– Alkuvuoden valtakunnallisissa luvuissa ei oikeastaan ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Koronaepidemian vaikutukset alkoivat näkyä vasta maaliskuun loppupuolella, kertoo Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.
Myös uusia yrityksiä perustetaan
Vaikka korona on vaikuttanut poikkeuksellisella tavalla yrittäjyyteen, ei yritysten perustaminen ole lakannut kriisin aikana. Yritysten perustaminen on arvion mukaan kuitenkin vähentynyt koronaepidemian myötä 15-25 prosenttia alkuvuoteen verrattuna.
– Notkahdus on maltillinen, kun ottaa huomioon, miten voimakkaasti korona iski yrittäjyyteen.
– On kuitenkin paljon myös niitä toimialoja, joilla koronan vaikutus tuotteen tai palvelun kysyntään on neutraalia tai jopa positiivista. Vaikuttaa siltä, että ihmiset osaavat