On se vaan kumma! Uusi Spurilantie on muodostunut niin nuorten kun vähän vanhempienkin autoilijoiden ja moottorikulkuneuvojen osalta kaahausbaanaksi. Kaupunki edelleenkään ei välitä kuntalaisten hengestä kun ei ole hidasteita sinne saanut. Olen lopen kyllästynyt iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuvaan kiihdytysajoon.
turhautunut asukas
Vanhan Turuntien siltakorjaukset alkamassa. Pääskysten ja lokkien pesintä käynnissä. Miten tämä asia aiotaan huomioida. Pesät paiskotaan jokeen vai…?
Elävä olento se lintukin
Liikennesäännöt uudistuvat/tarkentuvat monelta osin, etenkin pyöräilijöiden ja autoiloijoiden kohtaamisissa. Molemmilla on oikeuksia liikenteessä, mutta muistakaa, että vain toinen on häviäjän roolissa.
Pyörällä jo 50 vuotta
Jos ei pysty ajamaan sille varatulla tiellä tai paikassa ei se oikeuta siirtymään ajotielle, ei edes pyöräilijän, joten turha olettaa että autoilijan on velvollisuus väistää. Ei se autoilijaakaan kävelytiellä saa ajaa, jos tiellä on este.
Liikennesäännöt kunniaan
Poluthan syntyvät eläinten kulkureiteille, joita sitten ihmiset kävelemällä ja pyöräilemällä pitävät auki ja hyvässä kunnossa.
Jalkaisin ja pyöräillen
Kaukaa haettua ja hassua on tuoda esiin hienoa rakennushanketta, miten se muka on merkityksellinen Sauvolle? Yhteiskunnan tulonsiirto se KTO:n asuntola on, ja monikohan työntekijä lopultakaan sitten tulee asumaan täällä?
Mut kehutaan vaan
Kuulin, että tieliikennelaki uudistui. Se ilmeisesti poisti pysäköintikieltomerkin käytöstä. Näin päättelin kun parhaimmillaan kolmekin autoa on parkissa Välitien bussipysäkillä ja sen vieressä.
lainkuuliainen veronmaksaja
Kiitokset Kunnallislehdelle, että autonromu saatiin pois pilaamasta luontoa ja ympäristöä Ilolanmäentieltä Piikkiöstä. Ilman lehden puuttumista asiaan romu makaisi siellä vieläkin, vaikka tieto on ollut jo pitkään eri viranomaisilla. Voi vielä toivoa, että poliisi saa selville ympäristörikokseen syyllistyneen, niin kustannukset saadaan perityksi aiheuttajalta!
-Suominen-
Ja sieltähän seuraava päivähoitomaksu putosi ”porrastetusti” postissa. Viikon väli edelliseen eräpäivään. Seuraava varmaan taas viikon sisään niin on kuukauden sisällä kolmen kuukauden maksut maksettavana. Kiitos Paimio ja hyvää kesää!
Eipä yllättänyt