Tässä lehdessä nasevassa on havaintoja liikenteestä. Tuttuja huomioita kesäaikaan, kun kelit suosivat myös keveitä moottoriajoneuvoja. Ilmassa on häiriötä, harmia, pelkoa, ja myös hätäännystä. Moni havainnoi nuorten tekoja ja siunailee, että ”huonosti ovat kasvatettuja” ja ”kyllä on törkeää” ja ”voi kun ei sattuisi mitään”.
Äskettäisellä juttukeikalla Paimiossa Spurilantien kupeessa korviin jäi kommentti, jonka mukaan asukas kuulostelee kotonaan liikenteen ääniä ja on varuillaan, että koska täytyy lähteä apuun. On ikäänkuin valmiudessa, vaikka meteli ja kaahailu ärsyttää. Melko pysäyttävää. Kaikkihan toivomme, ettei mitään ikävää tapahtuisi.
Hevonpään laavulla tehtiin äskettäin rajua ilkivaltaa ja laavuisäntä on asiaa selvitellyt kerran jos toisenkin. Perikunnan omistama paikka on suosittu luontoretkeilykohde, mutta muutamat nuoret teollaan koettelevat nyt sen jatkoa. Silti laavuisännän viesti on, että hän soisi asian sovittavan ilman poliisia ja kasvokkain, ettei nuorille tulisi merkintää rikosrekisteriin.
Kyllähän se niin on, että meidän aikuisten pitäisi omalla käytöksellämme osoittaa, miten ikäviäkin asioita selvitetään. Pitäisi kohdella nuoria niin, että he rohkenevat tunnustaa tekonsa ja hoitavat seuraukset asianmukaisesti. Kasvaa vastuuntunto ja kyky muiden huomioimiseen, ja kyllä se on myös niin, että jos sitä ei opi kotona, niin oppi voi mennä perille muiden fiksusti toimivien aikuisten kautta.
On hienoa, että tällaisiakin tapauksia ilmenee, joissa haukkumisen, nimittelyn ja närkästyksen sijaan lähdetään liikkeelle siitä, että nuorten kanssa jutellaan ja käydään asioita läpi. Asiallisesti käyttäytyväksi me kaikki toivomme nuorten kasvavan. Kun itse toimii fiksusti, vaikea siinä on nuorenkaan takaisin lällättää. Ainakin pääsääntöisesti näin.
Liikenteessä tai muualla töppäilevien nuorten vanhemmilla on iso merkitys siinä, miten nuoret liikenteessä käyttäytyvät, mutta pallo on meidän kaikkien käsissä. Ei tietenkään tarvitse mennä ikävään tilanteeseen sitä setvimään jos se tuntuu epämukavalta, mutta ei siinäkään järkeä ole, että seurataan sivusta ja marmatetaan perästä.
Kaikessa taustalla on oma päätös siitä, millaisen vastuunkantamisen mallin annamme.
Liikenneturva teki muuten nuorille äskettäin liikennekyselyn ja siinäkin viesti oli selkeä. Keskustellen annettu neuvo jää paremmin mieleen, kuin kiljuen. Mielenkiintoinen oli myös se huomio, että vanhempien toimilla on iso merkitys sen suhteen, miten nuori pystyy vastustamaan kavereiden ryhmäpainetta ja tekemään itsenäisesti turvallisia päätöksiä.
Toki liikenteessä huomiota kiinnittävät nuorten tekemisten lisäksi myös ihan aikuisetkin temppuilijat ja toilailijat. Moni hakee vauhdin hurmaa suviyössä ja joskus alkoholin kannustamana. Tai sitten aamulla liikenteeseen lähdetään täristen kohmelossa.
Mutta nuoriin vaikuttamalla parannamme tulevaisuutta.
Taina Tukia