Esitystaiteilijana kuluneen kevään ”se, josta en jaksa enää puhua” -aihe muutti kaiken. Kaiketi sitä voi kutsua jonkinlaiseksi kriisiksi, kun kaikki työt pysähtyivät maaliskuun alussa kuin seinään. Kevät kuitenkin tuntui kirkastavan ajatukset siitä, millaista elämää haluan elää ja luoda. Median(kin) luomaa pelon ilmapiiriä vasten oli myös mielenkiintoista tarkkailla omia ja muiden reaktioita ja kriisiajan selviytymistapoja. Keväällä kunnostauduin aikuisikäni aktiivisimmassa leipomiskaudessa, istutin marjapensaita, loin yritystoimintaa ja ajattelin aktiivisesti käsitöiden aloittamista. Poikkeustila loppui kuitenkin ennen kuin ehdin aloittaa virkkaamisen.
Kiitos siis pakkopysähdykselle, jonka aikana ehdin opetella keskittymään ja rauhoittumaan. Kun ulkomaailman kohina keskeytyy, on aikaa ja mahdollisuus työstää omaa itseään ja havainnoida, kuinka monet asiat elämässä ovat heijastusta omasta sisäisestä maailmasta. Viime aikoina olen jumpannut kiitollisuuden kanssa. Koska kiitollisuusharjoittelu on kirkastanut otsaani ja sen ryppyjä, haluan jakaa sen kanssanne: ”Heti aamulla, silmäsi avattuasi, nimeä viisi asiaa, joista olet kiitollinen. Olkoon se sitten happi, sänky, koira tuhisemassa lattialla, toimiva kattovalaisin tai puolison tasainen hengitys vieressä, nimeä ne. ”
Näin luot päivääsi ja aivoihisi positiivisen vireen ja harjoitat itseäsi huomaamaan pienet ilonjyvät, joita jokaisen päivissä on. Aivot oppivat kiinnittämään huomion myönteiseen tai kielteiseen ja me voimme opetella ohjaamaan aivojamme samoin kuin salilla harjoitamme kyykkytreenissä pakaralihaksia. Kaikki se, johon keskität huomiosi, kasvaa! Myös positiivinen vire ja pakaralihakset!
Hanna Mäkinen
Kirjoittaja on paimiolainen teatteri-ilmaisun ohjaaja (amk).
