Reilun kuukauden takaiset porrasjuoksut Varasvuorella raskaan hengityksen ja jalkojen kera muistuttivat, ettei enää olla teinivuosien lennokkaassa treenikunnossa. Mielen päällä pientä harmitusta, mutta varsin pian tilanne tuli hyväksyttyä ja ajatus ”tästä ei ole kuin suunta ylöspäin” valtasi mielen. Eiköhän se kunto vielä palaa, kun tekee itselle mieleistä liikuntaa kroppaa kuunnellen. Ei ehkä teinivuosien tasolle, mutta toisaalta tarvitseeko sinne edes päästä.
Vuosien aikana on välillä tullut laiminlyötyä kehon perustarpeita, erityisesti lepoa ja rentoutumista, ja hyvin herkästi sätittyä kehoa mielen sisäisillä sanoilla. Elämänkokemuksen kautta viisastuneena olenkin kiinnittänyt tähän huomiota ja muokannut toimintaani. Kun kurittamisesta huolimatta keho on matkannut mukisematta mukana ja kannatellut eteenpäin, kiitokseksi haluan jatkossa huolehtia siitä kykyjeni mukaan.
Loppuun hiottua, täydellistä kehoa ei ole olemassa, sillä se ei ole milloinkaan valmis; kokemukset muovaavat sitä ja muuttuu keho vanhetessakin. Kehonkuva on hyvin moniulotteinen ja kuin eräänlainen taito, joka karttuu elettäessä elämää eteenpäin. Erityisen keskeinen tekijä positiivisessa kehonkuvassa on kehon arvostus, joka tapahtuu ensisijaisesti kehon taitojen ja toiminnallisuuden, eikä pelkästään ulkoisten ominaisuuksien kautta.
Enenevissä määrin emme voi hyvin kehoissamme. Ympäristö, kauneusihanteet ja haitalliset kommentit altistavat vertailemaan ulkoisia ominaisuuksia, mikä voi ajaa kurittamaan kehoa erilaisilla dieeteillä tai kuntokuureilla kehon kunnioittamisen ja kuuntelemisen sijaan. Kehomme on huomattavasti enemmän kuin peilikuvamme. Se on enemminkin ystävyyssuhde, joka matkaa koko elämän kanssamme.
Jokaisen keho on ainutlaatuinen ja tärkeä. Kiitos keholle tähän astisesta matkasta ja antamista kokemuksista! Olkoon matka miten pitkä tahansa, toivottavasti pystymme antamaan sille sen mitä se vaatii toimiakseen riittävissä määrin!
Maria Mäkitalo
Laillistettu ravitsemusterapeutti, joka toivottaa mammalle hyvää 92-vuotissyntymäpäivää!
