20 vuotta ja 21 kesää

0
Jorma Landén korjaa ostamiaan koneitaan, mutta kirppispäivinä hänet tapaa myös grillin äärestä.

Sauvo

Sauvon keskustan risteyksestä voi bongata tutut räväkkään vihreät kyltit. Ne ovat opastaneet jo useita vuosia ihmisiä Karunan Latokirppikselle jota 72 ja 75-vuotiaat Marja ja Jorma Landén pitävät kesäviikonloppuisin.

– Latokirppis avautui ensimmäistä kertaa 10.6.2000, Marja muistelee.

Pariskunta piti Rantolassa vuosia Karunan Kyläkauppaa, kunnes myivät kaupan ja muuttivat Latokirppistä vastapäiseen kolmen hehtaarin ”mäkeen”, kuten he itse kotiaan kuvailevat. Nykyisessä Rantolan Kievarissa pariskunta myi 90-luvun lopulla kesälauantaisin kirppistavaraa ja siitä se sitten lähti.

– Monet luulevat, että lato on meidän, mutta sen omistaa lähellä sijaitseva kartano. Me olemme täällä vain talonmiehinä, pariskunta nauraa.

He muistelevat, miten keväällä 2000 siivosivat olkea pois ladon lattialta ja paikkailivat lattioita.

– Täällä oli puoli metriä olkea pohjalla. Muutama korsi varmaan silloin jäi, mutta nyt olen imuroinut lattioita. Muoveja taidettiin laittaa suojaksi joskus, kun avasimme jo toukokuussa ja kelit olivat surkeat. Nykyisin olemme supistaneet toimintaa ja pidämme vain viisi viikkoa auki, juhannuksesta heinäkuun loppuun, Marja kertoo.

Edullista

käyttötavaraa



Tänä vuonna pariskunta ehti jo miettiä, voivatko avata ladon ovia ollenkaan. Korona vei huutokaupatkin, mutta onneksi kesäkuu toi helpostusta asiaan. Jorma tunnustaa, että joskus tavaramäärä on ollut ylitsepursuava.

– Joskus sitä on ahnehtinut liikaa. Ostamme huutokaupoista yleensä eriä, joissa on kaikenlaista tavaraa. Niiden pesemiseen, puhdistamiseen ja korjaamiseen menee oma aikansa. Olen muun muassa korjannut ja myynyt ruohonleikkureita, mopoja, perämoottoreita.

Pariskunta sanoo ostavansa mielellään tavaraa, jota itse tahtoisi. Vuosien myötä myös silmä on harjaantunut. Kesämökeille haetaan paljon käyttöesineitä ja ulkomaalainen kausityövoima ostaa sellaista mikä ei lähde suomalaisten matkaan.

– Meillä on joka kerta myös muita myyjiä. Sisätiloihin saadaan kymmenelle myyjälle paikat ja kelien suosiessa ulos enemmän.

Talvisin Marjan intohimo on kutominen ja kun kesä koittaa Latokirppiksen hyllyt notkuvat käsitöitä. Suosio on taattu, sillä useampi pari lapasia ja villasukkia vaihtoi omistajaa myös haastattelun aikana. Pariskunta tykkää puuhastella tontillaan, talvisin käydään useasti laivaristeilyllä, mutta paikoillaan he eivät osaa olla.

– Minä en ainakaan pystyisi missään kerrostalossa asumaan. Mitä siellä voi tehdä, Jorma hämmästelee.

Latokirppiksen aukioloa ovat hyödyntäneet myös muut kesäkirppisten pitäjät ja se on vain positiivinen asia.

– Ihmiset lähtevät mielellään reissuun, kun kohteita on enemmän. Se hyödyttää kaikkia ja jos kauppa käy huonosti, niin silloin hinnat ovat liian korkealla, Jorma sanoo.

– Monet ovat kommentoineet hintojen olevan täällä edulliset. Eihän siitä tavarasta muuten eroon pääse, Marja jatkaa.

Aukeavatko Latokirppiksen ovet myös 22 kerran, siihen pariskunta ei anna varmaa lupausta.

– Jatkuu entisellään, jos suurempia sattumuksia ei tule. Tässä alkaa kuitenkin ikä painamaan jo jonkin verran.

Karunan saaristossa mökkeilevä Riitta Launokorpi käy useasti kesäisin Latokirppiksellä.

– Tämä on todella mukava paikka, jossa näkee aina tuttavia. Käymme useasti täällä katsomassa ja yleensä aina kesämökille löytyy jotain, vaikka tarvetta ei olisi. Viime kesänä ostimme täältä perämoottorin.

Kesäkarunalainen Mira Kaskett pitää kirppiskierrosta sopivana kesäisenä lapsiperheen ajanvietteenä.

– Kerran kesässä on käyty täällä ja aina tarttuu jotain mukaan. Nyt löytyi mittanauha, lasipurkki ja lapsille leluja.

Lähistöllä mökkeilevä kesäkarunalainen Päivi Mesimäki on lähtenyt tällä kertaa myymään ylimääräisiä tavaroitaan.

– Minusta täällä on parasta tunnelma, sellainen rento ja aito maalaistunnelma. Ihmisiä käy mukavasti ja aina löytyy itsellekin jotain, vaikkei tarvitsisi.