
Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon ottelun 33. minuutilla. FC Åland pääsi riistämään pallon Hakan hyökkääjältä ja vastahyökkäys lähti oikeaa laitaa pitkin. Takatolpalle laitettu keskitys päätyi maalitykki Amanin pään kautta maaliverkon perukoille.
Ensimmäisellä puoliajalla Hakan peli sotkeutui, kun koko joukkue keskittyi huutelemaan tuomarille. Ahvenanmaalaiseen tyyliin lähes kaikki ottelun kortit osoitettiin vierasjoukkueelle vaikka puolin ja toisin joukkueet tekivät rikkeitä.. Ennen taukoa Joonas Manzo työnnettiin kumoon maalivahdin alueella, mutta valitettavasti tuomari ei nähnyt tilannetta ja paimiolaiset menettivät selvän pilkun.
Tauon jälkeen Hakan peli muuttui täysin ja joukkue keskittyi tuomarille huutelun sijaan pelaamiseen. Vierasjoukkue pääsikin yrittämään tasoitusta hyvin nopeasti. Joonas Manzo taiteili pallon maaliin, mutta erikoisen tuomarilinja mukaisesti maali tulkittiin paitsioksi.
Vaikeassa ottelussa yhdeksi hienoksi hetkeksi voidaan laskea vaihto, jossa 18-vuotias Juho Koivunen tuli kentälle. Samalla yksi uusi Hakan oma kasvatti teki debyytin seuran edustusjoukkueessa. Koivunen oli kuitenkin tappioon pettynyt.
– Peli ei ollut meiltä kovin hyvä, vaikka siinä olikin muutamia parempia hetkiä. Tuntui kuitenkin hyvältä päästä pelaamaan.
Paitsioksi liputetun maalin jälkeen Haka jatkoi hyökkäysyrityksiään, mutta kotijoukkueen puolustus pääsi katkomaan kaikki pallot tarkasti. Näin FC Ålandille tarjoutui paikkoja vastahyökkäyksiin. Tunnin pelin jälkeen ensimmäisellä puoliajalla Hakaa rankaissut Amani onnistui vielä kahdesti maalinteossa. Lopulta ottelu päättyi kotijoukkueen selvään 3-0 voittoon.
– Ahvenanmaa on aina vaikea paikka pelata ja tulos oli meille pettymys. FC Åland on erittäin hyvä joukkue, joka on pelannut yhdessä pitkään ja ymmärtänyt oman pelityylinsä selvästi, harmitteli tappiollisen päävalmentaja Tom Powers pelin jälkeen.
– Sellaisen pelisuunnitelman luominen, joka FC Ålandillakin on, vie oman aikansa. Pelin jälkeen teimme joukkueena paljon arviointia ja analysointia omasta tekemisestämme. Uskon, että lopulta tämä kehittää meitä valmentajina, pelaajina ja joukkueena, jatkaa Powers.
Hakan harvoihin onnistujiin ottelussa lukeutui keskikentällä pelannut Yoonis Muse. Nuoresta iästään huolimatta 20-vuotias Muse on ehtinyt pelata useamman vuoden Kolmosta. Vuodelta 2017 pelaajan tilastoista löytyy myös yksi Veikkausliiga-ottelu.
Kauden ensimmäinen kotiottelu on torstaina 16.7 klo 19. Hakan vieraaksi Paimiooon saapuu Salon Wilpas, joka pöllytti paimiolaisia kuukausi sitten pelatussa harjoitusottelussa lukemin 0-3.