Paimio
Kun koronakevät tuli, meni teatterialan ammattilaisen Hanna Mäkisen kalenteri kerralla tyhjäksi. Energinen Mäkinen lähti vatvomisen sijasta kehittämään uutta.
– Kalenterissa oli muun muassa seitsemän ensi-iltaa puolen vuoden aikana. Piti miettiä tilanne uudestaan – mille olisi kysyntää. Nyt minulla on teatteritoimintaa kurssimuotoisesti sekä teatterileirejä hevostoiminnan lisäksi. Olen vetänyt teatterikursseja Espoossa ja Kaarinassa, mutta nyt vedän niitä ensimmäistä kertaa kotona. Kokeilen tätä ja katson miltä tuntuu ja mitä se vaatii, Mäkinen kertoo muutoksestaan.
Hevostoiminta on ollut osa elämää jo vuosia. Kotona Kokemäellä hevoskärpänen puri jo lapsena, mutta Mäkisen epäonneksi nelijalkaisista ystävistä ei ollut allergian vuoksi ammatiksi.
– Ypäjän hevosopisto sai jäädä pahan allergian vuoksi, mutta nyt minulla on kolme omaa hevosta ja olen siedättänyt pois myös heinä- ja koira-allergiat. Kun allergian aiheuttajaa tuputti elimistölle tarpeeksi kauan, niin elimistö turtui, Mäkinen iloitsee.
Naisen uravalinta kypsyi kuitenkin vasta vuosien myötä. Koulussa hän oli yleislahjakas kaikessa, mutta erityisesti liikunnassa ja kuvaamataidossa. Ongelmana oli, ettei hän tiennyt mitä olisi isona tehnyt.
Peruskoulun jälkeen Hanna muutti Tampereelle, jossa aloitti opiskelut ilmaisutaidon lukiossa. 24-vuotiaana hän valmistui Helsingistä ammattikorkeakoulusta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja on tehnyt siitä saakka teatterialan töitä.
– Minulla on loputon kiinnostus ihmisen oppimiseen ja teatterialalla sekä hevosten maailmassa riittää ammennettavaa. Haluan opettaa teatteria ja ratsastusta niin, että kaikilla olisi turvallinen ja helppo olla oppimistilanteessa. Kun mekanismeista saa kiinni, ihminen voi olla turvallisesti oma itsensä aina kun pelottaa tai jännittää.
Mäkinen tekee ja opettaa asioita ilon kautta ja haluaa pyrkiä pois suorituskeskeisyydestä. Useasti hän törmää siihen, että ihmiset ovat epävarmoja ja pelkäävät millä tavalla heihin reagoidaan. Hän kertoo, miten eräällä improvisaatiokurssilla pyydettiin ensimmäisenä iltana jokaista sanomaan kaverille jotain kaunista. Kävi ilmi, että se on erityisen vaikeaa.
– Torjumme usein meille osoitetun kohteliaisuuden. Jos kehuu vaikkapa hiuksia tai vaatteita, niin tyrmäämme sen sanomalla, että hiukset ovat ihan kamalat ja paita on vanha riepu. Ei olekaan niin helppoa ottaa sitä kehua vastaan.
Kohti unelmia
Mäkisen itsevarmuutta, positiivisuutta ja energisyyttä voi vain ihailla. Hän luottaa vaikeassakin paikassa siihen, että asiat loksahtavat paikoilleen.
– Uskon siihen, että oikeat ihmiset löytävät luo.
Positiivisuudesta kertoo jotain sekin, miten hän kiittelee universumia laskuista.
– Negatiivisuus ei tuota mitään hyvää. Sen vuoksi olen kiitollinen laskuista, vaikkapa nyt nuohoojan laskusta. Enhän minä osaa sitä tehdä, mutta kun ostan palvelun niin voin taas turvallisesti polttaa pannussa puita.
Mäkinen ei ole aina ollut positiivinen ihminen, mutta on ajan kanssa kasvanut ja uudelleen ohjelmoinut itsensä.
– Meissä ihmisessä on valtava potentiaali, mutta harvoin tiedostamme, saatikka hyödynnämme sitä. Meillä on paljon lapsuudessa opittuja ohjelmointeja, jotka voivat estää meitä unelmien tavoittelussa.
– Esimerkiksi minun vanhempani hokivat minulle nuorena, etten voi jäädä eläinalalle. Se esti minua tavoittelemasta omia unelmia, kun ajattelin etten osaa, pysty tai uskalla. Kaikkien pitäisi uskaltaa unelmoida, sillä unelmissa on tieto siitä, mikä tekee sinut onnelliseksi.
Unelmista kannattaa myös puhua, sillä silloin ne tulevat konkreettisemmiksi.
– Minun unelmanani on talvipuutarha tähän takapihan terassille. Lasten ja nuorten monet toimitilat ovat homeessa ja ne ovat kulmikkaita ympäristöjä. Talvipuutarha olisi turvallinen ympäristö, jossa voisi rauhoittua eläinten kanssa.
