Olen tämän kevään aikana päässyt pohtimaan enemmänkin isovanhemmuuteen liittyviä asioita. Olemme käynnistäneet kehittämishankkeen, jonka keskiössä ovat erityistä tukea tarvitsevat lapsenlapset, heidän isovanhempansa ja luonto. Pilottivaiheessa kevään aikana haastattelimme isovanhempia, jotta saisimme lisää tietoa heidän tarpeistaan. Kaiken tämän epävarmuuden ja koronan keskellä isovanhempien aito halu olla mukana erityistä tukea tarvitsevan lapsen elämässä, tukemassa häntä, on ollut liikuttavaa ja ihailtavaa.
Tuntuu lottovoitolta, että saan tehdä työtä isovanhempien ja lasten parissa. Luonto ja isovanhemmat tuntuvat jotenkin kuuluvan yhteen, niin lapsuudessani kuin nyt työssänikin, vaikka jokaisen isovanhemman suhde luontoon on tietysti yksilöllinen. Toivottavasti omien lastenikin isovanhemmat edelleen jaksavat ja haluavat istua siellä nuotion laidalla kohentamassa tulta. Tai istumassa tuntikausia laittamassa uutta matoa koukkuun, ihan kaikessa rauhassa. Ja toivottavasti minäkin sitten joskus omille lapsenlapsilleni.
Saija-Riikka Louhelainen
Kirjoittaja toimii hanketyöntekijänä Isovanhemmat ja lapset metsään! -kehittämishankkeessa.