Olen harrastanut lintuja yli 40 vuotta ja kulkenut luonnossa jatkuvasti. Mutta vasta kun todella jouduin miettimään tekemisiäni, huomasin, että lähialueilla on paljon luonnontilaista katsottavaa, johon en ole vielä tutustunut. Ilokseni myös vaimoni nauttii luonnossa liikkumisesta ja niin huomasimme tutkivamme lähialueiden luontopolkuverkostoja. Huhtikuussa kävelimme ensimmäisen ennen kokemattoman polun ja toukokuussa niitä tulikin jo useita. Olivathan kaikki toukokuuta normaalisti täyttäneet menot kadonneet jättäen viikonloput täysin vapaiksi. Tutuiksi tulivat niin Sattmark kuin Teijokin. Teijossa myös yövyimme ulkona, tosin puuhun ripustetussa teltassa. Huomasimme vaimoni kanssa myös viettäneemme enemmän aikaa yhdessä kuin kymmeniin vuosiin. Yhteinen intohimo luonnosta osoittautui iloiseksi yhteiseksi asiaksi.
Itse olen aina nauttinut luonnosta, sen moninaisuudesta ja raikkaudesta. Toukokuisena aamuna huomaa sulautuvansa luonnon kanssa yhteen. Lintujen laulun mekastus, viileä raikkaus ja tuulen tuomat aamun tuoksut. Kaikki jotenkin nivoutuvat yhteen ja yllättäen huomaa sulautuvansa siihen. Itse nautin suunnattomasti tuosta tunteesta ja usein kaivan esille kupillisen kuumaa teetä lämmittämään ja luomaan tunnelmaa. Luonnon oma harmonia elävöittää ja rentouttaa, laskee sykettä ja mieli rauhoittuu.
Meillä suomalaisilla on tilaa liikkua. On niin lähipuutarhaa kuin luonnontilaista metsää ja jo mainittuja luontopolkuja sekä saaristoa, jossa voi retkeillä kun muistaa noudattaa Jokamiehen oikeuksia. Olemme voineet lähteä liikkeelle pois ihmisjoukoista turvallisesti. Toki monet ovat mahdollisuuden huomanneet ja myös sitä käyttäneet, mutta sopu on sijaa antanut. Uskon, että viimeistään nyt lopuillekin kulkijoille on todella valjennut, millaisessa paratiisissa voimme elää ja asua. Lähes kaikkialta voi alle puolen tunnin päästä luonnontilaiseen metsään tai rannikolle rentoutumaan. Vaalikaamme sitä mahdollisuutta.
Petri Laine