”Saan olla lähellä oikeaa tekemistä”

0
Tällä hetkellä Paimiossa rakennetaan paljon, ja muutakin kuin taloja. Kaupungin omana investointina on valmistumassa muun muassa Vanhan Turuntien uusi silta. Uusi tekninen johtaja Juha Saarinen iloitsee myös tulevista kiertolittymistä ja Paimiontien varteen toteutetettavasta kevytväylästä.

PAIMIO

Infratekniikan osaaminen on Paimiossa vahvaa jatkossakin. Paimion uutena teknisenä johtajana keväällä aloittanut Juha Saarinen , 37, suuntautui Lappeenrannassa suorittamissaan insinööriopinnoissa maa- ja kalliorakentamiseen. Edellisessä työpaikassaan Turun ammattikorkeakoulussa hän oli infratekniikan lehtori.

Tuoretta kunta-alan työkokemusta ja samalla kosketuspintaa Peimariin ja varsinaissuomalaisuuteen Saarinen sai vuosina 2016–2019 työskennellessään Kaarinan kaupungilla toimistoinsinöörinä.

Paimion kaupungin palveluksessa Kotkasta kotoisin oleva Saarinen, 37, aloitti huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Nykyiseen työhönsä ja samalla paimiolaisuuteen hän sai pikakoulutuksen edeltäjältään Markku Kyléniltä. Ennen Kylénin eläkkeelle jäämistä Saarinen ja Kylén ehtivät työskennellä yhdessä puolitoista kuukautta.

Juha Saarinen, minkälaisena Paimio näyttäytyy kymenlaaksolaisin silmin katsottuna?

– Kyl mie oon tykännyt, Saarinen vastaa.

– Töitä on paljon, mutta tiesin jo etukäteen, että se kuuluu toimenkuvaan, joka on pienessä kaupungissa laaja. Ja kyllähän ne päivät liitävät mukavasti, kun on paljon tekemistä.

Oikeanlaista

tekemistä


– Yksi syy siihen, miksi hain tähän virkaan on se, että tässä työssä saa olla mahdollisimman lähellä ”oikeaa tekemistä”. Ei norsunluutornihommaa, vaan aika operatiivista tekemistä, Saarinen tuumii.

– Näissä hommissa tehdään itselle. Konsulttina työskennellessäni en aina ollut täysin selvillä, mihin kolkkaan Suomea suunnitelmaa kulloinkin laadittiin.

Resurssit ovat kuitenkin pienessä kaupungissa harvoin kovin laajat.

– Tiesin etukäteen senkin, mutta onneksi kävi ilmi, että Paimiossa on teknisellä toimialalla todella hyvä työporukka.

– Ammattitaito on korkealla tasolla sekä kaupungintalolla, varikolla että kentällä. Työpaikkahenkikin on mielestäni erinomainen, hän sanoo.

Myöskään luottamushenkilöistä uudella teknisellä johtajalla ei ole pahaa sanaa sanottavana.

– Oikein hyvä meininki silläkin suunnalla.

Opettelemista riittää


Saarinen varautui etukäteen siihenkin, että uudessa tehtävässä on opeteltavaa paljon.

– Hyvä, että varauduin, sillä opettelemista riittää pitkälle tulevaisuuteen. Onneksi auttaja löytyy melkein aina, varsinkin silloin, kun on kyse paikallisista olosuhteista tai paikallismaantieteestä.

– Keskikesällä suurin osa viraston väestä on lomilla, ja silloin on muutenkin hiljaisempaa. Heinäkuussa ehdin luultavasti paneutua paremmin keskeneräisiin ja tulossa oleviin asioihin.

Kunnallislehden haastattelun ajankohtana – hieman ennen kesäkuun puoltaväliä – Saarisella oli meneillään tiukasti aikataulutettu viikko.

– Tämä viikko on ollut aika pirstaleinen. On ollut paljon sellaista tekemistä, jota on aikaisempien kiireiden johdosta jouduttu siirtämään myöhemmäksi.

Lisäksi juuri nyt on työn alla muun muassa jalankulun ja pyöräilyn edistämisohjelman laatimiseen liittyvä työpaja, Saarinen kertoo.

Jalankulun ja pyöräilyn edistämisohjelmaan liittyen on tehty kaksi kyselyä. Toinen asukkaille ja toinen päättäjille.

– Asukaskyselyssä saatiin valtava määrä vastauksia, mikä on hieno juttu. Erityisen mukavaa on, että vastaajien joukossa on paljon nuoria.

Kamppailulajitausta


Saarinen asuu perheineen Turussa. Työ ja perhe vievät suurimman osan ajasta, joten harrastuksiin ei ole mahdollista kovin tiukasti sitoutua.

Mutta on ollut toisenlaisiakin aikoja. Saarisella on kamppailulajitausta. Takavuosina hän treenasi kaksi kertaa päivässä ja otteli ammattimaisesti vapaaotteluissa.

– Kilpatasolla otteleminen on jäänyt. Käyn kuitenkin säännöllisesti jumppailemassa ja yritän vähän katsoa salilla nuorten perään, hän kertoo.

Nuorempana Saarinen joutui selittelemään vapaaottelu-harrastustaan, mutta enää ei onneksi tarvitse.

– Liitossa on tehty iso työ, että salista on tullut salonkikelpoinen. Lajiturvallisuus on vahvasti pinnalla. Omista aktiiviajoistani tähän päivään tultaessa lajin suosio onkin suorastaan räjähtänyt.

– Ei se sen kummosempi laji ole kuin muutkaan, Saarinen sanoo.