Suomalaisten yhteishenkeä tarvitaan metsämarjojen poimintaan

0
Mustikka-aika on alkamassa ja paikoin tälläkin seudulla ennustetaan erinomaista satoa.

Koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot vaativat suomalaisilta myös metsämarjojen poimintaan poikkeuksellisia toimia.

Mikäli suomalaiset eivät innostu keräämään marjoja, ne uhkaavat jäädä metsään.

– Olisi katastrofi jättää kymmenien miljoonien eurojen arvoiset marjat metsään. Tarvitsemme suomalaisten yhteishenkeä ja vastuunottoa, sanoo Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen .

– Yhdessä, isolla joukolla, voimme tehdä talteenoton ennätyksen tänä vuonna. Satonäkymät ovat nyt poikkeuksellisen hyvät.

Käytännössä kaupallisiin tarkoituksiin metsämarjoja poimivat Suomessa vain ulkomaalaiset. Thaimaalaiset, jotka ovat keränneet valtaosan teollisuudelle menevistä marjoista, eivät pääse Suomeen. Selvittelyn alla on, jos marjatiloilla työskentelevät ukrainalaiset voisivat tilapoiminnan päätyttyä jäädä Suomeen keräämään metsämarjoja. Se ei kuitenkaan poista sitä, että suomalaisten keruuintoa tarvitaan nyt.

– Ulkomaalaisilla kerääjillä on ja on ollut iso merkitys marjayrityksille ja sitä kautta jatkojalostuksen raaka-aineen saannille ja satoihin työpaikkoihin, sanoo Partanen ja muistuttaa, että tilanne on huoltovarmuuden kannalta riskialtis.

– On aika ottaa poiminta jälleen omiin käsiin.

Suurin osa jää poimimatta joka vuosi

Viime vuonna Arktiset Aromit ry aloitti Marjakaveri-kampanjan, jonka avulla haluttiin rohkaista suomalaisia marjametsään. Kampanja kannustaa keräämään talven marjat vähintään itselle ja sellaisille lähimmäisille, jotka eivät itse metsään pääse, mutta myös myyntiin.

– Luonnonmarjoistamme yli 90 prosenttia, jää myös normaalioloissa poimimatta, sanoo Birgitta Partanen.

Hän arvioi, että useampi lähtisi mielellään marjaan, jos olisi joku kaveri mukaan lähtijäksi. Joku tarvitsee kyytiä, toinen marjamaastojen tuntijaa ja kolmas ei tohdi yksin lähteä metsään petojen tai eksymisen pelossa.

Marjastaminen on monin verroin hauskempaa hyvässä seurassa.

– Ennakkoon kannattaa ulkoillessaan jo käydä katsomassa sopivia marjapaikkoja, sanoo Partanen.

Arktiset Aromit ry on luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö. Sen toiminta kattaa luonnonmarjat, -sienet, -yrtit ja erikoisluonnontuotteet.

Metsän uusi tuleminen

Koronapandemia saattaa aiheuttaa myös hyvää siten, että yhä useampi suomalainen ja perhe tosiaan löytää metsän uudelleen.

Marjainpoiminnan ei tarvitse olla urakkatyötä aamusta iltaan, vaan vaikka koko perheen yhteinen retki. Samalla voi katsella luontoa, syödä eväitä ja leikkiä.

Kun mukana on pienempiä lapsia, heille voi syntyä luontainen halu liikkua metsässä, joka kantaa läpi elämän.

Eli lapsena ja nuorena harrastettu liikunta lisää todennäköisyyttä liikunnan harrastamiselle myös aikuisiässä. Mitä pidempään nuoruudessa liikuntaa harrastetaan, sitä paremmin se ennustaa aikuisiän liikunnallisuutta. Metsässä oleskelu laskee myös stressitasoa ja verenpainetta.

Ja kuten kaikki tietävät, myös marjat ovat terveellisiä.

Metsämarjojen myynti verotonta

Itse poimituista metsämarjoista ei joudu maksamaan veroa, mikäli ne myy. Niitä voi myydä verovapaasti esimerkiksi torilla tai tienvarsien levähdysalueilla. Ne voi verotta myydä myös suoraan esimerkiksi torikauppiaille, tukkuostajille ja ravintoloille.

Verollista sen sijaan on marjojen myynti jatkojalostettuna eli esimerkiksi mehustettuna, survottuna, makeutettuna tai pakastettuna.

Lisää tietoa luonnonmarjoista: www.arktisetaromit.fi

FAKTA

  • Suomen luonnonmarjasato on vuosittain noin 500 miljoonaa kiloa.

    Marjoista kerätään alle kymmenen prosenttia.

    Marjoja kerätään marjateollisuuden käyttöön noin 10–17 miljoonaa kiloa vuosittain. Teollisuus ostaa marjat roskaisena.

    Kari Kauppinen

Marjainkeruuhaaste paikallislehdille ja kuntalaisille

Arktiset Aromit ry rohkaisee paikallisia toimijoita myös haastamaan toisiaan marjanpoimimiseen. Yhdistykset ja yritykset voivat haastaa toisiaan.

Tavoitteena on, että jokainen työikäinen suomalainen keräisi yhden sangollisen marjoja myyntiin.

Marjainkeruu sopii erinomaisesti myös urheilu- ja harrasteseurojen varainhankintaan.

Arktiset Aromit ry:n sivuille lisätään keruukauden alkaessa marjojen vastaanottopisteet koko maan kattavasti.

Sivuilta löytyy myös vinkkejä marjanpoimijoille ja tietoa Marjakaveri-kampanjasta.

Järjestö myös palkitsee parhaimpia ideoita, käytäntöjä ja tempauksia.