Kouluruoka on ilmaista eikä lopu kesken
Suomalaisissa kouluissa ei valmisteta ruokaa upporasvassa eikä läträtä majoneesien kanssa. Enimmäkseen tarjolla on terveellistä ja hyvää kotimaista perusruokaa, toisinaan myös makuja maailmalta. Ruoka on oppilaille ilmaista, eikä se yleensä lopu kesken.
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta kouluruoka synnyttää yhä negatiivisia tunteita. ”Kumiperunoista” puhutaan niin kuin ne olisivat yhä tätä päivää, ja monet viisikymppisetkin jaksavat yhä vaahdota tillilihasta, kanaviillokista ja sipatista.
En väitä, että kouluruoka olisi aina mahtavaa ja maistuvaa, mutta kyllä se useimmiten on. Paikallislehden toimittajan työssä saa kouluruokaan tuntumaa parin, kolmen vuoden välein. Yhtään huonoa kokemusta ei ole vielä osunut kohdalle. Hyviä sitä vastoin useita.
Myönnettäköön kuitenkin, että omina alakouluaikoinani en juurikaan arvostanut kesäkeittoa. Myös puolukkasurvoksella ryyditetty ruispuuro oli mielestäni liian pelkistetty pääruokalaji. Mutta eivät ne silti varsinaisia inhokkeja olleet.
Kouluruuasta puhuttaessa muistetaan mainita edullisuus ja terveellisyys, usein maittavuuskin. Harvemmin tullaan ajatelleeksi, kuinka paljon kodeissa säästyy aikaa ja vaivaa, kun koulutoimi kantaa arkisin huomattavan osavastuun jälkikasvun ravitsemisesta.
Kauppakassin sisällön pitäisi olla arkisin monin verroin nykyistä painavampi ja monipuolisempi, jos kouluun jouduttaisiin yhä tulemaan eväitten kera.
Kun aloitin aikoinani -– noin puoli vuosisataa sitten – yhteiskoulun, oli luokassa 44 oppilasta ja heistä joka toisella repussa lauantaimakkara- tai kananmunavoileivät. Oppilaat, joiden vanhemmat tienasivat paremmin, söivät koulun kellarin ruokalassa.
Kouluruuasta lähetettiin säännöllisesti kotiin lasku, kuten opetuksestakin.
Ellei ruoka maistunut, muistutettiin Afrikan lasten nälänhädästä. Se tuntui melko etäiseltä, mutta sai kuitenkin mietteliääksi.
Maailma ei perimmältään ole muuttunut noista ajoista miksikään. Valtava osa maailman lapsista on yhä päivittäin vailla kunnollista ruokaa ja juomavettä.
Tätäkin taustaa vasten on hienoa, että Arkea on nostanut esille suomalaisen päiväkoti- ja kouluruuan merkityksen kirkastaen samalla sen suotta kärsinyttä mainetta.
Ehkä vielä nykyisinkin on syytä kysyä, että mitä sitten, ellei kouluruoka ole joka päivä kaikkein mieluisinta laatua. Pääasia, että sitä kuitenkin on tarjolla.
Arkean kouluruoka-asiaa tämän Kunnallislehden sivuilla 4–5.
PERTTU HEMMINKI
