Onneksi Paimio ei ole ainakaan vielä päätynyt THL:n koronalistalle, mutta ei voi olla varma, etteikö tautia täälläkin olisi. Helsingin Naistenpäivän konsertista keväällä tuli yhdessä illassa yli sata tartuntaa. Kyseessä oli ilmeisesti ns. supertartuttaja, joka voi tartuttaa kymmeniä tai satoja kerralla. Kun virus leviää aerosolina puhuessa tai laulaessa, yli 15 minuutin oleskelu samassa tilassa voi altistaa ihmisiä reilusti 1–2 metrin turvaväliä kauempaakin. Kokoontumiset ja kontaktit ovat siis riski, varsinkin jos ei käytä maskia.
Toivotaan parasta
Onko tosiaan niin, ettei Sauvo vaivautunut hakemaan valtion koronatukea varhaiskasvatukseen. Ellei, niin olisi oikeus ja kohtuus, että ko. vastuuhenkilöt tulisivat reilusti esiin pätevän selityksen kanssa. Jonkun ”tontille” tämäkin asia kuuluu, mutta kenen.
Käsidesitkin ostettava itse kohta kouluun?
Kiitos kaikille kukkien lahjoittajille. Silkkikiven kerrostalosta varastettiin kukkapenkistä kukat, mutta nyt ne ovat saaneet uudet. Yksityisiltä ihmisiltä on tullut valtavasti perennoja, ja Poimarin kukkakauppa lahjoitti loput kesäkukkansa. Olemme kiitollisia kaikista.
Mummot
Se Sauvon Osmalahdessa asuva vandaali joka käy öisin naarmuttamassa metsätyökoneen ikkunoita. Tiedoksi, että vahingot jo tuhansia euroja. Toimistasi on tehty raportti poliisille eivätkä ne vaikuta suunniteltuihin hakkuisiin. Tekijää koskevista vihjeistä rahapalkkio.
Esa Heikkilä 0407718205
Kehitysehdotus Paimion opistolle: ilmoittautuminen liikuntakursseille kahteen osaan, toinen puoli aamulla kello 8 ja toinen illalla vaikka kello 18. Näin ne aamulla töihinsä menneet saisivat myös mahdollisuuden osallistua jumppaan.
Minna
Vaikuttaa siltä että Paimion Koskela on näiden 24/7 päristelevien narsistien ellei pääpaikka niin sivukonttori.
Säälittäviä tyyppejä
Pahoittelut Rantolan bensavarkaalle. En heti huomannut, että olit palauttanut tankkini täytettäväksi. Toivottavasti et ole joutunut kärsimään bensapulasta.
Pappa betalar