Kehorauhalla tarkoitetaan tiivistetysti sitä, että saa olla olemassa kehossaan ilman kommentointia tai ikäviä katseita. Aivan liian useasti toistuvat tapaukset, joissa esimerkiksi henkilön painoa, pituutta tai muuta olemusta kommentoidaan tökerösti.
Ihmiset ovat useimmiten hyvin tietoisia omasta kehostaan ja yhteiskunnan siihen asettamista paineista; kommentointi tekee vain pahaa. Jokainen saa myös pitää haluamiaan vaatteita, eikä asustus koskaan ole syy törkeään ja loukkaavaan käytökseen.
Kesähelteellä näkyviin saattaa tulla myös erilaisia arpia. Olivat ne syntyneet mistä syystä hyvänsä, kaikkien keholta löytyvien jälkien kohdalla pätee sama sääntö: ei tarvitse kysyä niiden alkuperästä, eikä tuijottaa saa.
Yhteiskunnassamme vallitsee osittain edelleen käsitys, että varsinkin naisilla ihokarvoja ei saisi näkyä, joka on täysin väljähtynyt ajatus. On luonnollista, kaunista ja hyväksyttävää naisenakin olla ajamatta esimerkiksi kainalo- ja säärikarvoja. Miten ikinä valitseekaan tehdä, on päätös yksin henkilön oma.
Tärkeää on myös pitää muihin riittävästi etäisyyttä muistakin syistä kuin koronan takia. Jokaisella ihmisellä on oikeus henkilökohtaiseen tilaan, ja jos joku huomauttaa sinun olevan liian lähellä, kiität huomiosta siirtyen kauemmas. Koskea ei myöskään saa vasten kenenkään tahtoa.
Erityisesti haluan korostaa henkilökohtaisen tilan merkitystä tummaihoisilla naisilla, joiden hiustekstuuri poikkeaa valtaväestön suorasta hiustenlaadusta. Liian usein heidän tukkaansa kosketellaan luvatta, mikä on oman tilan loukkaus ja täysin hyväksymätöntä. Lisäksi, jos henkilö on tehnyt päätöksen pitää päällään uskonnollisia tai tietyn kulttuurin tunnuksia tai vaatekappaleita, ansaitsee hän myös oikeuden omaan tilaan. Esimerkiksi huivin hipelöinti tai henkilökohtaiset kysymykset eivät tule kuuloonkaan.
Toivon jokaiselle lukijalle loppukesän ajaksi kehorauhaa ja armollisuutta oman kehon suhteen. Pidetään yhdessä huolta, että jokaisella on turvallinen olo kulkea vaikkapa rannalla uima-asussa. Kehu toisia, itseäsi sekä kehoasi kunnioittavin sanoin ja rakkaudella. Opitaan myös virheistämme ja tähdätään parempaan. Jokainen keho on upea ja kesäkunnossa.
Aada Sevon
Kirjoittaja on syksyllä lukioon palaava nuori, joka haluaa luoda jokaiselle
turvallisempia tiloja olla.