Paimiossa on tällä viikolla nähty useampana iltana joukko nuoria kävelemässä pitkin rautatietä Vistalta päin Turun suuntaan, viimeksi torstai-iltana. Moision suunnalla asuvat kertovat myös kuulleensa junan vislaavan pitkään varoitukseksi. Silminnäkijän mukaan kyseessä eivät ole pienet lapset eivätkä aikuiset vaan ilmeisesti teini-ikäiset. Kaksi kertaa tämän joukon nähnyt silminnäkijä kertoo, että nuoria oli puolenkymmentä, ja kahdella nuorella oli molemmilla kerroilla valkoiset hupparit yllään.
Asiasta on puhuttu myös Jokelan koulun oppilaille, koska useampikin huolestunut vanhempi on ottanut sinne aiheesta yhteyttä. Vanhemmat pelkäävät, että nuorten huono esimerkki saattaa innostaa myös pienempiä lapsia samaan. Kaikkien vanhempien on syytä ottaa asia puheeksi jälkikasvunsa kanssa.