Keväällä monessa yrityksessä mietittiin, miten kummassa tästä koronakurituksesta selvitään. Kassavirta supistui tai loppui, ovia suljettiin. Pelko ja epävarmuus tulevasta kasvoi samalla kun tartuntaluvut. Tapahtumajärjestelyissä kaikki toiminta loppui kuin seinään, ja moni yksinyrittäjä jäi vaille työtä ja toimeentuloa. Heijastusvaikutusten vuoksi monissa yrityksissä jouduttiin käynnistämään myös työntekijöiden lomautuksia.
Kurimus jatkuu edelleen. Siksi joku ihmettelee, miksi Paimion Yrittäjät ja Kuntsari haeskelevat tämän kaiken keskellä positiivista yrittäjää.
Siksi, että positiivisella asenteella on merkitystä nimenomaan myös tässä vaikeassa ajassa.
Keväällä kun koronan vaikutuksia paikalliseen yritystoimintaan vasta pitkälti pelättiin ja uumoiltiin, meillä oli lehdessä juttu jossa luodattiin yritysten tilannetta. Siinä kerrottiin konkreettisesti pelosta, mutta myös siitä, että toiveikkuus kantaa. Se onkin yrittäjien ykkösominaisuus. Sen pohjalta moni alkaa yrittämään, ja se kannattelee myös haasteiden keskellä. Positiivinen asenne ja toiveikkuus kannustavat miettimään kriisin keskelläkin omaa tekemistä ja sen kehittämistä, niin että toiminta voi jatkua. Positiivinen asenne ruokkii luovuutta ja avaa näköaloja. Kun ajatus ei tarvo suossa, on avoin toistenkin ideoille ja tekemiselle. Näin löytyy uusia uria ja yhteistyötä eri yritysten välille. Positiivinen asenne ei anna sijaa myöskään muutosvastarinnalle.
Aina pitäisi jaksaa katsoa eteenpäin, aina kannattaa katsoa pidemmälle. Keskittyä olennaiseen ja jättää rutinoita ja harmeja taakseen. Keskittyä niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa. Ilman positiivista asennetta sekään ei onnistu.
Kaksi vuotta sitten, kun positiivisimpia yrittäjiä kisaan kuulosteltiin, esitykset palkittavista yrittäjistä ilahduttivat, koska niissä nämä seikat nousivat vahvasti esiin. Palvelukokemuksen positiivisuus lähtee siitä, että tekijä on osaava, palvelualtis ja usein myös aidosti hyväntuulinen, ja hän ymmärtää vaihtuvissakin tilanteissa asiakkaan aseman ja tilanteen.
Onnistuneimmat palvelukokemukset eivät ole ollenkaan niitä, joissa asiakas ”saa hyvää halvalla”, vaan niitä, joissa asiakas saa neuvoja, ohjeita ja apua, vaikka sitten kääntyä jonkun muun puoleen. Hyvä asiakaspalvelija tunnistaa omat kykynsä ja mahdollisuutensa ja osaa opastaa asiakasta eteenpäin. Hyvää palvelua on myös se, ettei lupaa liikaa ja antaa oikean hinta-arvion.
Paimion positiivisin yrittäjät vuosimallia 2020 valitaan taas useiden yrittäjien joukosta, ja Kuntsari esittelee heidät ajatuksineen muutaman viikon päästä. 23.9. asti voit laittaa ehdotuksia tulemaan kuka sinun mielestäsi ansaitsee olla mukana finaalissa.
Positiivisuus potkii meitä kaikki eteenpäin.
Taina Tukia