”Sote-uudistus tehdään ihmisten ehdoilla, palvelut edellä”. Tätä ihmiskeskeisyyttä lupailtiin silloinkin kun valmisteltiin edellistä sote-uudistusta. Silti tuntuu, että mitä enemmän aikaa kuluu ja mitä epävarmemmaksi talouden kuva käy, sitä vaikeampi on uskoa tuohon kuvaan.
Soten taustalla ajatus on, että rakennetaan tapa tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja keskitetymmin ja edullisemmin, mutta silti edelleen lähellä. Näiden kolmen seikan yhdistäminen sujuvaksi kokonaisuudeksi on iso ellei jopa mahdoton haaste, kun väestö ikääntyy ja keskittyy ja palveluverkostojen ylläpitäminen jossain sivummalla kysyy rahaa, jonka riittävyyttä koettelee nyt myös koronan torjunta ja talouden mustuvat näkymät.
Tavallaan tässä sote-uudistuksessa on samoja piirteitä kuin surullisen hupaisia piirteitä saaneessa postipalvelujen uudistamisessa. Se nyt on vaan kallista joka päivä kuljettaa postia maan kauimmaisillekin kolkille, ja varsinkin kun siellä kulmilla on niitä postilaatikkoja harvassa. Aivan sama se on, että joka päivä ei kannata tuottaa hoitajaa laboratiorioon odottamaan, että tuleeko joku tänään verikokeisiin. Todellisuudessa näinhän homma menee jo nyt, monet terveydenhoidon julkiset palvelut on ajastettu palvelemaan vain tiettyinä aikoina ja tietyissä paikoissa. On siis tavallaan tehostettu toimintaa ja säästetty, mutta silti rahapula näyttäisi vuosi vuodelta vain kasvavan.
Sote-uudistuksen tarve on siis suunnattoman suuri jo nytkin, kun väestö ikääntyy ja syntyvyys laskee ja asutus keskittyy. Yhdenvertaiset palvelut kaikkialla Suomessa ovat tavoitteena sellainen, että väkisinkin epäilyttää. Näyttää että meillä on tässä kiliikkujamaali, joka siirtyy tavallaan koko ajan kauemmaksi. Nytkin jo jonotetaan ja odotellaan kutsuja tutkimuksiin ja hoitoon ja aina toisinaan joku unohtuukin sinne hoitokoneiston rattaisiin pyörimään.
Uudistuksessa uskotaan, että kunhan peruspalvelut ja ongelmien varhainen ehkäisy saadaan toimimaan, yhä harvempi tarvitsee apua isompaan vaivaan. Ajatuksena on, että näin ongelmia päästään ratkomaan jo varhain, ja erikoissairaanhoidon ja vaativien erityispalveluiden tarve ja kustannukset pienenevät. Näinhän se ideaalissa menisikin, mutta kuten sanottu: maali liikkuu koko ajan.
Vaikka elämme tällä seudulla edelleen varsin pienten etäisyyksien alueella, niin silti kuntien huoli tämänkin sote-uudistuksen sisällöstä, rahoituksesta ja aikataulusta on erittäinkin aiheellinen. Ja se vasta mietityttääkin, että vaikka kuntien verotusoikeus pienenee, niin lopultakin tärkeimmät peruspalvelut ja avun tarpeiden varhaisen havaitsemisen vastuu jää kuntiin. Päivähoidon, opetuksen, liikunnan ja kulttuurin saralla tehty työ pitäisi vaan tehdä pienemmällä rahalla?
Taina Tukia
