Yleensä metsässä ja luonnossa liikkumisesta seuraa hyvä olo ja se on syy, miksi sinne meistä niin moni hakeutuu. On suuri onni, että jokamiehenoikeus turvaa meille mahdollisuuden hakeutua metsään liikkumaan, marjastamaan ja sienestämään. Kuljin viikonlopulla metsässä, nautin kelistä ja löysin kantarelleja. Oli leppeän lämmintä, hiljaista ja vinkki hirvikärpästen torjumisesta murskatun valkosipulinkynnen avulla toimi hyvin. Metsä oli täynnä pieniä polkuja, pääasiassa eläinten kulkureittejä, jotka osin olivat muotoutuneet vanhojen teiden pohjalle. Harvoin siellä muita kahdella jalalla kulkevia vastaan tulee, mutta peuroja ja hirviä kyllä.
Jokamiehenoikeus on siis upea juttu, mutta mitä enemmän luonnossa liikutaan ja mitä enemmän liikkumista harrastetaan isommalla joukolla ja retkeilymielessä, sitä enemmän kaivataan myös näitä reittejä, joissa kulkeminen luonnistuu ”kahlaamatta ja kompuroimatta”, ja jotka ovat helposti tavoitettavissa. Rivonmäki ja Hiekkahelmen maastot ovat Paimiossa käyneet yhä suosituimmiksi.
Mietin siellä metsässä lukuisia yhteydenottoja, jotka koskivat viikkoa aiemmin avatun Paimion polun käyttöä ja siitä annettuja suosituksia. Kyseinen polkuhan alkaa Rivonmäen reitistöltä ja kiertää 110-tien eteläpuolella. Kaikissa noissa yhteydenotoissa näkyy sama ristiriita, joka nostaa päätään aina kun on luminen talvi. Lenkkeilijät ja kävelijät närkästyvät silloin suunnattomasti siitä, että Rivonmäen reitillä ei pidä kävellä jos sinne on tehty hiihtoladut. Nyt närästää, että Paimion polun tietyllä osuudella ei suositella pyöräilyä ja sähköavusteisten pyörien käyttö peräti kielletään. Myönnän, että metsänautiskelijana minua kummastuttaa, miten kuumia tunteita tämä herätti.
Viestintuojaa on hiukan ”ammuskeltu”, joten ehkä yhdellä sun toisella kulkupelillä ja myös omin jaloin liikkuvia on hyvä muistuttaa siitä, että Paimion polun kaltaista rakennettua reittiä ei olisi voitu yksityisten maille rakentaa, elleivät maanomistajat olisi siihen suostuneet. Jokamiehenoikeus ei tarkoita, että yksityisen omistamaan metsään voidaan rakentaa reitistö tuosta vaan. Yksityisten maalle tehtävistä reiteistä on sovittava maanomistajien kanssa. Rakennetulla polulla voi siksi olla reitin käyttötarkoituksesta johtuvia rajoituksia, ja jos totta puhutaan, niin ovatko ne todellakin tässä kohden niin isoja? Varsinkin kun kyse on isossa määrin kulkijoiden turvallisuudesta.
Nyt tämä kaunis ja rakennettu reitti antaa retkeilijöille hyvät kulkumahdollisuudet, mutta on samalla pysyvä muutos maastossa myös maanomistajan kannalta.
Eikö kuitenkin isoin juttu ja jonkinmoinen win-win- tilanne ole se, että polku on saatu toteutettua? Seuraava huippujuttu voisi olla se, että jonnekin saadaan hieno maastoreitti myös pyöräilyharrastajille, joiden määrä kasvaa voimakkaasti. Eikö säännöistä kiukuttelun ja harmittelun sijasta olisi hyvä lähteä yhdessä edistämään tätä?
Taina Tukia
Voisikohan harmistuksen määrään vaikuttaa se, että vanhana linjauksena Paimion polku oli suosittu maastopyöräilyreitti, mutta nyt uusittua reittiä samalla nimellä ei siihen tarkoitukseen suositella? Olisihan sen vanhan osuuden voinut jättää merkityksi pyöräilykäyttöön, niin keneltäkään ei olisi otettu pois mitään?
Kommenttien lisääminen on estetty.