K-Supermarket Piikkiö sai uudet kauppiaat

0
Sampsa ja Rebekka Mäki aikovat kehittää muun muassa hedelmä- ja vihannesosastoa. Ajatuksena on muutenkin tarjota mahdollisimman tuoreita tuotteita.

KAARINA

Sampsa ja Rebekka Mäki aloittivat Piikkiön keskustassa toimivan K-Supermarketin kauppiaina syyskuun alussa. Pariskunnan tavoitteena on kehittää kauppaa asiakkaiden toiveiden mukaan.

– Ajatuksena on tehdä tästä sellainen ruokakauppa, ettei piikkiöläisten tarvitsisi lähteä muualle ruokaostoksille, Sampsa Mäki kiteyttää.

– Aiomme kehittää etenkin hedelmä- ja vihannesosastoa lisäämällä yhteistyötä lähiseudun tuottajien kanssa. Piikkiössähän on paljon puutarha-alan yrityksiä.

Rebekka Mäki lisää, että ajatuksena on tarjota mahdollisimman tuoreita tuotteita kaupan asiakkaille.

Verkkokauppa tulossa syksyn mittaan



Sampsa Mäki kertoo, että tarkoituksena on kuunnella, millaista kehitystä asiakkaat odottavat kaupalta. Näin alkumetreillä ajatuksissa on jo sekin, että aukioloaikoja tullaan mahdollisesti laajentamaan jonkin verran. Korona-aika ja sen mahdollinen toinen aalto vauhdittavat myös verkkokaupan kehittämistä.

– Tähän saakka täältä on voinut tilata kauppakassin puhelimitse tai sähköpostilla. Syksyn mittaan saamme käyttöön oikean netissä toimivan verkkokaupan. Ainakin aluksi se toimii noutoperiaatteella.

Tarvetta on myös uusille työntekijöille. Edellisen kauppiaan Timo Vormiston henkilökunnasta neljä jäi K-Supermarket Piikkiöön vanhoina työntekijöinä ja kaksi lähti Vormiston mukaan.

– Pois lähteneiden tilalle olemme jo palkanneet uudet, mutta lisäksi tarvitsemme vielä neljä tai viisi työntekijää, Mäki toteaa.

Kupittaan K-Citymarketin kasvatteja



Sampsa Mäki on lähtöisin Säkylästä ja aloittanut kaupallisen työuransa paikallisessa Siwassa. Sen jälkeen hän on työskennellyt Turussa, kymmenisen vuotta Kupittaan K-Citymarketissa ja pari vuotta K-Supermarket Förissä. Kokemusta hänelle on kertynyt kaikilta osastoilta ja lisäksi myös verkkokaupasta.

Myös Rebekka Mäen taustat ovat Kupittaan K-Citymarketissa, jonka palveluksessa hän on ollut vuodesta 2009 ja työskennellyt siellä kaikilla osastoilla.