PAIMIO,SAUVO
Totta se on: Paimion-Sauvon terveyskeskuksen alueella koronavirustartuntoja on todettu alle viisi, ja ne ovat ajallisesti sijoittuneet epidemian alkuvaiheisiin. Tuoreita tartuntoja ei ole.
Valtakunnallisen linjauksen mukaisesti koronatapauksista raportoidaan vasta kun todettujen tartuntojen määrä ylittää tuon viiden lukumäärän, joten siksi Paimio ja Sauvo ”koreilevat” edelleen valtakunnallisten listausten ulkopuolella, vaikka naapuripaikkakunnat ovat siellä olleet listattuina käytännössä jo keväästä asti. Esimerkiksi Kaarinassa todettuja tartuntoja on tällä hetkellä parikymmentä, ja viimeisimmät lähiviikoilta.
– Altistuneille henkilöille karanteenipäätöksiä on tehty reilu parikymmentä, ja niistä myös suurin osa kevättalvella. Kesä on alueellamme ollut rauhallista aikaa, kertoo Paimion-Sauvon terveyskuntayhtymän johtava lääkäri Nora Hagelberg .
Koronavirusnäytteiden määrät olivat maltillisia epidemian alkuvaiheessa, mutta elokuussa näytemäärät lisääntyivät huomattavasti, ja näytteenottoaikoja terveyskeskuksen drive-in näytteenottopisteeseen on lisätty.
– Kuntayhtymän alueella koronavirusnäytteitä on otettu noin 1200 kappaletta, ja näistä reilusti yli puolet elokuun aikana, kertoo Hagelberg.
Näytteenotosta terveyskeskuksessa ei peritä asiakasmaksua.
Näytteiden analysointi sairaanhoitopiirissä on ruuhkautunut viime viikkoina, ja koronavirusnäytteellä käyneet ovat joutuneet odottamaan vastauksia pisimmillään 3-4 päivää. Vastausviiveen odotetaan lyhenevän pian.
– Nopeimmin näytevastauksista saa tiedon Omakanta-verkkopalvelun kautta.
Johtavan lääkärin mukaan terveyskeskuksessa koronavirustilanne on aiheuttanut terveyskeskuksessa ajoittaista ruuhkaa puhelinpalveluissa. Osin siitäkin syystä ensi maanantaina 7.9. avataan koronaneuvontapuhelimen (numero 02 474 6400), josta saa ohjeita ja neuvontaa arkisin klo 10-14:30.
– Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti oireettomien henkilöiden neuvontaa varten. Mikäli henkilöllä on koronavirustartuntaan sopivia oireita, suosittelemme yhteydenottoa ajanvarauksen numeroon 02 4746202.
Hagelberg muistuttaa, että koronavirustilanne elää viikosta toiseen.
– Vaikka tilanne Paimion ja Sauvon alueella on ollut rauhallinen, paikallisen tautiryppään ilmaantuminen on mahdollista. Siksi on tärkeää edelleen noudattaa viranomaisten ja terveydenhuollon ohjeita tartunnalta suojautumisesta ja tartuntojen leviämisen ehkäisemisestä, hän painottaa.
Paimion-Sauvon terveyskuntayhtymän hallitus kuuli johtavan lääkärin tilannekatsauksen tiistain kokouksessaan. Kokouksessa todettiin, että COVID-testin hinta on muuttunut kesäkuussa ja on 70 euroa. Yhtymähallitus päätti, että kuntalaskutushinta on 89 euroa 1.9. alkaen. Tämä testihinta siis laskutetaan kunnilta, asiakkailta ei peritä maksua.
Noin yleisesti Hagelberg kertoo, että avosairaanhoidon käynnit terveyskeskuksessa vähenivät koronavirusepidemian alkuvaiheessa maalis-huhtikuun aikana jopa reilulla kolmanneksella viime vuoteen verrattuna. Sama trendi, että vastaanottokäynnit vähenivät, toki nähtiin myös muissa VSSHP:n alueen terveyskeskuksissa.
– Elokuun aikana käyntiluvut ovat nousseet viime vuotiselle tasolle ja joillain toimintasektoreilla jopa ylittäneet sen.
Suomen koronatilanne lyhyesti
Ilmoitettuja tapauksia yhteensä: 8 161 (3.9.)
Testattuja näytteitä yhteensä: noin 689 000
Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 335
Sairaalahoidossa olevien määrä Suomessa on 9
Tehohoidossa olevien määrä Suomessa on 2
Suomen väestöön (5 543 233) suhteutettuna tapausmäärien kokonaisilmaantuvuus on 147 tapausta 100 000 asukasta kohden.
Virustestauksen kapasiteetti on lähes 16 000 testiä päivässä.
Parantuneita arvioidaan olevan noin 7 350, eli yli 90 prosenttia todetuista tartuntatapauksista.
(THL)