Mikä jännitysnäytelmä – Haka punnersi paikallispelin voittoon

0
Hakan Elmeri Elo iski maalin edustalta 3-3-tasoituksen vain 31 sekuntia ennen kolmannen erän päätöstä.

Paimio

Haka – PKS 4-3 vl. (1-0, 1-1, 1-2)

Viihdyttävä, kuumaverinen ja rehti paikalliskamppailu. Näin voisi kuvailla miesten edustustasolla historiansa ensimmäistä kertaa lauantaina kohdanneiden Paimion Hakan ja Paimion Kiekkoseuran välistä ottelua.

Viihdyttävyys syntyi II-divisioonaotteluksi hyvätasoisesta jääkiekosta ja tasaväkisestä pelistä, kuumaverisyys ilmeni puolestaan liki 50 jäähyminuutin ja lukuisten torikokouksien myötä. Rehdin väännöstä teki se, että ottelun jälkeen erimielisyyksistä ei ollut tietoakaan, vaan pelaajat kehuivat toisiaan yli seurarajojen.

– Tiesimme, että sieltä tulee hyvä pelaava porukka vastaan. PKS teki ottelusta hankalan meille ja pääsi ajoittain jopa ihon alle. Hieno paikallispeli, ja seuraavasta tulee toivottavasti vähintään yhtä hyvä, tuumi Hakalle pisteet ottelussa kolmannen erän tasoitusmaalilla pelastanut Elmeri Elo.

Loppuunmyyty hyvissä ajoin

Ottelun merkitys paimiolaiselle kiekkoyleisölle kävi selväksi jo ennen ottelun alkua lippuluukulla. Kaikki 170 otteluun myytyä lippua olivat tehneet kauppansa ennakkoon, ja voi vain arvailla, miten monta sataa katsojaa enemmän OP-areenan lehtereille ja seisomapaikoille olisi ahtautunut, ellei yleisömäärää olisi koronarajoitusten myötä rajattu vain runsaaseen kolmannekseen kapasiteetista.

– Se on totta kai harmi, mutta toivottavasti seuraavaan paikallispeliin saadaan sitten jo ottaa täysi halli katsojia. Eikä tunnelmassa nytkään ollut valittamista, Hakan Elo kiitteli.

Itse ottelu alkoi vahvasti vihreäpaitaisen Hakan komennossa. Pelikello ehti raksuttaa vain 58 sekuntia, kun Antti Raivio vei kotijoukkueen johtoon Miro Kivisen syötöstä. Haka määräsi ottelun tahdin myös avausmaalin jälkeen, ja vain PKS:n maalilla huippupelin pelanneen Lasse Lehdon huippupelastukset päästivät keltapunapaitaisen ryhmän koppiin maalin tappioasemassa.

– Olihan se aika tykitystä, olin ihan hapoilla jo ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen, ottelussa peräti 62 kertaa torjunut Lehto naureskeli pelin jälkeen.

Toinen erä tasoitti puntit

Toisessa erässä kenttätapahtumat alkoivat minuutti minuutilta tasoittua, ja vaikka Hakan Atte Virtaniemi veikin erän puolivälissä joukkueensa jo kahden maalin johtoon, kuittasi Juuso Nenonen vain runsas minuuttia myöhemmin kavennuksen. PKS oli jälleen mukana pelissä.

– Rehellisesti sanottuna olimme aika paljon perässä ottelun ensimmäisen puoliskon. Sitten saimme paremmin vauhdista kiinni ja kavennusmaali nosti itseluottamusta, Lehto mietiskeli.

Jos oli Lehto mies paikallaan PKS:n maalin suulla, pääsi myös vastapäädyssä Hakan Joni Järvenpää esittelemään parastaan ottelun toisessa erässä. Muutama paraatipelastuksen myötä Haka pääsi myös ottelun viimeiseen erään maalin johtoasemassa.

PKS kuskin paikalle

Viimeisessä erässä PKS otti ottelussa minuutti minuutilta komennon itselleen. Nuori sarjanousija punnersi ensin Joonas Lassilan osumalla tasoihin ja erän puoliväliin mennessä Eetu Uusitalon ylivoimamaalilla johtoon. Johtomaalin jälkeen tunteet kuumenivat puolin ja toisin ja näytti siltä, että kauden ensimmäinen paikallispeli päättyisi PKS:n kolmen pisteen juhliin.

Elmeri Elo oli kuitenkin eri mieltä ja punnersi väkisin maalin edustalta tasoituksen, kun pelikellossa oli enää 31 sekuntia jäljellä.

– Tuntuihan se hyvältä. Kun vielä saimme voittolaukauskisassa voiton kuitattua, voi olla todella tyytyväinen. Ihan hyvä kauden avaus, Elo hymyili.

Haka jatkaa pelejään tulevana viikonloppuna lauantaina Raisiossa RNK Hocin vieraana, kun taas PKS:n taival II-divisioonassa jatkuu samaa vastustajaa vastaan Paimiossa viikkoa myöhemmin.

Seuraava paikallispeli on puolestaan edessä 28. marraskuuta.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments