Valtakunnan päämedia Helsingin Sanomat julkaisi elokuussa kirjoituksen, jossa kerrottiin Itämeren olevan kuolemassa ihmisen toiminnan seurauksena. Kirjoitus herätti keskustelua, ja myös tutkijoiden vastalauseita. Eihän kaikki sentään ole Itämeressä huonosti, korosti professori Sakari Kuikka vastineessaan. Myrkkypitoisuudet ovat roimasti laskeneet, luonnon lohikannat voivat paremmin kuin vuosiin, eikä isoja öljyonnettomuuksia ole sattunut vuosikymmeniin. Toki isoja ongelmiakin on, kuten rantavesien rehevöityminen ja mökkiläisiä harmittavat kesäiset sinilevälautat.
Pääsin opiskeluaikanani vierailemaan Suomen Tietotoimistossa. Meille vierailijoille kerrottiin, että vain huonot uutiset ovat uutisia. Tämä tuntuu koskevan erityisesti ympäristöuutisointia, joka on miltei aina sävyltään synkkää, aika usein jopa katastrofeilla uhkailua. Käsitteen ekokatastrofi lienee ensimmäisenä esittänyt amerikkalainen Paul Ehrlich 1969. Elettiin kylmän sodan vuosia, ja monet ajattelivat, että jollei kolmas maailmansota tuhoa sivilisaatiota, niin ekokatastrofi sitten ainakin. Erityisen uhkaavaksi koettiin maapallon väestön nopea kasvu, jota kutsuttiin väestöräjähdykseksi. Viime vuosien ilmastokeskustelussa on ollut samaa maailmanlopun sävyä, joskin covid-pandemia on sen uutisotsikoista viime kuukausina miltei syrjäyttänyt.
Eivätkö asiat sitten ole huonosti? Kieltämättä moni asia on, mutta toisaalta hyviäkin uutisia olisi kerrottavissa viljalti. Ympäristönsuojelu on täysin normaalia yhteiskunnallista toimintaa, jossa asetettuihin tavoitteisiin toisinaan päästään, toisinaan taas ei. Useimmiten saavutetaan jonkinlainen kompromissi, kuten politiikassa yleensäkin. Viime vuosikymmenien kiistattomia menestyksiä ovat happosateiden ja teollisuusmaiden kaupunkien savusumujen vähentyminen, teollisuuden ja yhdyskuntien jätevesien parantunut puhdistus ja uusiutuvien energialähteiden nopea kasvu. 1980-luvulla suurta huolta herättänyt otsonikato on sekin hiipuva ympäristöongelma.
Vaikka meitä ihmisiä onkin kovin runsaasti, ei väestöräjähdyskään jatku loputtomiin. Ruotsalainen Gösta Ehrensvärd arvioi vuonna 1972 maailman väkiluvun olevan vuonna 2050 10-15 miljardia. Aivan näin huonosti ei käyne. Tuoreen, heinäkuussa julkaistun arvion mukaan ihmiskunnan koko saavuttaisi huippunsa 9,7 miljardia vuonna 2064, ja alkaisi sen jälkeen laskea.
Toki huonotkin uutiset on kerrottava, mutta yksipuolinen synkistely voi tarpeettomasti lamauttaa kansalaisia ja päättäjiä. Vuonna 2019 peräti 17 % suomalaisista poti ilmastoahdistusta. Kuitenkin myös ylpeyden aiheita olisi ilmastorintamalla. Uusiutuvan energian hyödyntäjänä Suomi on kiistatta maailman edelläkävijöitä, ja hallituksen muutaman vuoden takaista päätöstä luopua hiilen energiakäytöstä vuoteen 2029 mennessä on syytä pitää historiallisena, onhan hiili fossiilisista polttoaineista ilmaston kannalta haitallisin.
Timo Vuorisalo
Kirjoittaja on Piikkiö-Seuran puheenjohtaja.
