Sääennusteiden mukaan syksyn ensimmäisen kunnon myrskyn ennustetaan rantautuvan Suomeen keskiviikkona . Ilmatieteen laitos varoittaa kovista sateista ja tuulista laajalti maan etelä- ja keskiosissa, ja myös rannikkoalueilla tuuli voi yltää puuskissa myrskylukemiin tulevina päivinä. Erityisen tuulista näillä tienoin on ensi yönä ja torstaina.
– Pihoilta kannattaa nyt laittaa kaikki irtonaiset tavarat varastoon tai kiinnittää ne siten, ettei tuuli pääse niitä lennättämään. Nykyisin vahinkoja aiheuttavat myös trampoliinit, jotka voivat lentää tuulessa esimerkiksi naapurin pihaan tai rikkoa ikkunoita. Myös pihakalusteet kannattaa nyt laittaa talvisäilöön, neuvoo korvausjohtaja Marko Tolonen LähiTapiolan tuoreessa tiedotteessa.
Kova tuuli voi kaataa puita, jotka rikkovat niiden alle jääviä rakennuksia tai ajoneuvoja. Näin alkusyksystä myrskyn tuhovoimaa voivat lisätä puissa yhä olevat lehdet, joihin tuulen on helpompi tarttua.
– Jos esimerkiksi puu kaatuu talon päälle tai jää nojaamaan toista puuta vasten, on hyvä kutsua apua paikalle. Toimiin lisävahinkojen välttämiseksi kannattaa ryhtyä mahdollisimman pian, mutta ei turvallisuuden kustannuksella. Jos kaatunut puu vaurioittaa kattoa ja on vaarana, että rakenteisiin valuu vettä, päälle voi käydä levittämässä pressun, jos sen saa tehtyä turvallisesti, neuvoo Tolonen.
Veneet kiinni ja mökki mielessä
Moni on pitänyt veneet yhä vesillä syksyn veneily- ja mökkireissuja varten. Kova aallokko ja sadevesi voivat aiheuttaa vahinkoja, joita voi pyrkiä ennaltaehkäisemään ennen myrskyä.
– Kannattaa käydä tarkistamassa, että veneen kiinnitykset varmasti ovat kunnossa. Kestävät köydet ja solmut estävät venettä hakkautumasta myrskyssä laituria tai kiviä vasten. Kannattaa katsoa, etteivät esimerkiksi puunlehdet ole tukkineet veden poistoaukkoa.
Myrskyn aiheuttamat vahingot kannattaa käydä tarkistamassa mahdollisimman pian tuiverruksen jälkeen.
– Eniten omaisuusvahinkoja myrkyissä aiheutuu yleensä puunkaatumisista. Myös itse tuuli ja sadevesi aiheuttavat jonkin verran vahinkoja. Jos myrsky iskee alueelle, jossa puut pääsevät kaatumaan sähkölinjojen päälle, voi seurauksena olla pitkiäkin sähkökatkoja.
Lähitapiolan vinkkilista
- Pidä huoli siitä, että talon sadevesikourut vetävät, eivätkä ole tukossa.
- Ylläpidä rakennuksen kuntoa ja korjaa mahdolliset vauriot saman tien.
- Selvitä etukäteen, mistä saat katkaistua sähköt ja veden, jotta voit myrskyn iskiessä toimia nopeasti.
- Kaada pihalta sellaiset puut, jotka voivat kaatuessaan vahingoittaa rakennusta.
- Siirrä pihan puutarhakalusteet ja muut irralliset esineet esimerkiksi vajaan tai sido ne johonkin kiinteään.
- Valokuvaa vaurioituneet alueet ennen raivaustöitä. Kuvissa tulisi näkyä yleiskuva vakuutetusta omaisuudesta sekä lähikuvia vaurioituneesta omaisuudesta.
- Sähkökatkon sattuessa pidä pakastin suljettuna. Elintarvikkeet säilyvät tällöin vahingoittumattomina useita tunteja.