Olen miettinyt näinä menneinä kuukausina sitä, miten paljon arkea rajoittava korona estää kanssakäymistä ja kohtaamisia, ja koettelee ihmissuhteita. Kovinta tietenkin on heillä, jotka asuvat yksin. Tilastojen mukaan sinkkutalousten määrä lähenee jo koko maata katsoen puolta kaikista talouksista, joten kyse on isosta joukosta. Mietitään vaikka nuoria opiskelijoita, jotka asuvat pienissä opiskelijakämpissä, tai sitten vaikkapa ikääntyneitä yksinasujia, joita lapset ja lapsenlapsetkaan eivät tohdi ja voi tavata.
Lauantaina vietettiin mielenterveyspäivää ja sen teemana oli “Kuunnellaan ja kohdataan toisiamme!”. Päivän kampanjassa kannustettiin aitoihin, läsnäoleviin kohtaamisiin. Väkisinkin tuosta ajatuksesta tuli ristiriitainen olo, kun kokemukset tältä koronavuodelta ovat nimenomaan kohtaamisten kantilta aika tylyjä. Keväällä ikääntyneitä suositettiin oman turvallisuuden nimissä eristäytymään, lapset ja nuoret kävivät koulua etäopetuksessa ja työtäkin tehtiin etänä. Kohtaamiset vähentyivät tai siirtyivät digitaaliseen ympäristöön, eikä se ole ollenkaan sama. Spontaanit tapaamiset vähenivät rajusti ja moni koki tilanteen raskaaksi, vaikka kesää kohden päivät pitenivät ja aurinko piristi mieltä.
Nyt mennään kohti pimeintä vuodenaikaa ja tälläkin viikolla lie luvassa lisää tietoa kokoontumisrajoituksista ja karanteeneista. Todennäköisesti, sillä korona leviää yhä voimakkaammin ja edelleenkin se on virus, johon ei ole selvää lääkitystä. Sosiaalisten kontaktien rajoittaminen on edelleenkin tehokkain tapa estää tartuntoja.
Mietin jo keväällä ja nyt vieläkin enemmän sitä, miten kova koitos tässä on meneillään nimenomaan ihmisten kanssakäymisten kannalta. Mielenterveyspäivän viesti siitä, että jokainen ansaitsee tulla kuulluksi kohtaamisessa – niin perheessä, opinnoissa, työpaikalla, harrastuksissa kuin terveydenhuollossa, on todella tärkeä ja oikeinkin ajankohtainen.
Mutta miten se onnistuu näinä viikkoina? Miten löydetään ja autetaan heitä, jotka uhkaavat jäädä kevään jälkeen jo toistamiseen aivan liian yksin?
Pienikin piristys auttaa kun kontaktit vähenevät. Viesti, puhelu, postikortti…
Oma äitini soitteli taannoin ja siunailtuaan hetken tätä pahenevaa koronatilannetta, ja kerrottuaan miten kerrostalossakin taas jutellaan vain kukin oveltaan, totesi: “olen soittanut sitten kaikille teidänkin nuorille”. Eli aktivinen voi tietenkin olla puolin jos toisin, niin nuoret kuin vanhemmat. Ei pidä luovuttaa, kävelylenkki piristää ja kuulumisten kuulostelu ulkosalla tai puhelimitse.
Taina Tukia
