Jokipuiston puut kertovat runoja

0
Pihla Kuisma on viidesluokkalainen, Hertta Simola neljäsluokkalinen. Eeva Simola kertoo, että parhaiten projekti ”upposi” juuri 4.-6.-luokkalaisiin.

Kesä mennyt on

ovelta kuuluu pim pom

siellä syksy on.

Auringon paiste

sulattaa metsän väen

lintu lensi pois.

Mitä nämä ovat? Runoja? Mietelauseita? Oikeastaan molempia. Ne ovat japanilaisia haikuja, kolmisäkeisiä runoja.

Haiku-runossa on 17 tavua, jotka on jaettu säkeiksi siten, että ensimmäisellä rivillä on 5 tavua, toisella seitsemän ja kolmannella taas viisi. Aiheet liittyvät yleensä luontoon.

– Haiku on semmoinen pieni runonpätkä, selventää Kriivarin koulun viidesluokkalainen Pihla Kuisma, jonka haiku on tämän jutun alussa ylinnä.

– …. mutta siinä pitää muistaa ne tavut, täydentää neljäsluokkalainen Hertta Simola, jonka haiku on toisena.

He eivät olleet kirjoittaneet haikuja ennen kuin Paimion alakouluilla aloitettiin Kolmisäkeinen luontohetki -niminen luonto- ja taideprojekti.

Haiku on useimmiten luontoaiheinen, ja Pihlan haiku ilmentääkin hyvin sitä, että hän nimeää lempivuodenajakseen kesän ja syksyn välisen ajan. Hertta taas pitää enemmän keväästä, joten ei ihme että ”auringon paiste sulattaa metsän väen”.

Projektissa mukana 766 oppilasta


Kolmisäkeinen luontohetki -projekti on koskenut Paimiossa kaikkia 2.–6. luokkien oppilaita, joita on yhteensä peräti noin 766. Jokipuistossa on esillä 170 haikua, eli kaikkien niiden oppilaiden jotka halusivat haikunsa sinne yleisesti nähtäville. Näyttelyä kannattaa mennä katsomaan pikimmiten, sillä se päättyy 4. lokakuuta.

Luontokirjoittamiseen ja haikujen tekemiseen perehtyneen projektin takana on toimittaja ja puutarhuri Eeva Simola, joka asuu Kriivarissa. Hän on ideoinut ja toteuttanut projektin materiaalin itse ja tarjonnut sitä sen jälkeen kouluille.

– Olen työskennellyt varsin pitkään viestinnän parissa, ja nelikymppisenä päätin toteuttaa haaveeni puutarhuriksi opiskelusta. Tässä hankkeessa sain toteuttaa molempia puolia osaamisestani, Simola kertoo.

Hän sai idean luontokirjoittamisharjoituksista joulun jälkeen. Kun Paimion kaupungin sivistys- ja vapaa-aikatoimen kulttuuriavustukset tulivat haettaviksi, Eeva haki sellaista, ja myös sai. Se mahdollisti idean kehittelyn ja siihen liittyvän vihkosen painattamisen. Eeva jakoi vihkoset kouluille elokuun loppupuolella, ja osa opettajista teetti tehtävät koulutunneilla, tai sitten tehtävät tehtiin kokonaan tai osittain kotona.

Luovuus ja luonto rikastuttavat


Kolmisäkeisessä luontohetkessä ei ollut kuitenkaan kyse ainoastaan kirjoittamisesta, vaan se koostui kolmesta luovuutta herättelevästä tehtävästä: rentoutumisharjoituksesta, aistiharjoituksesta ja lopuksi haikun kirjoittamisesta.

– Luovuuden ja luonnon yhdistäminen antaa inspiraatiota ja aiheita kirjoittamiselle, rikastuttaa kieltä ja vahvistaa luontosuhdetta. Se antaa meille voimavaroja, sitä me kaikki tarvitsemme, ja se on meille kaikille mahdollista.

– Tämä on juuri sellaista, mitä Paimion voi tarjota parhaimmillaan kaikille ikäryhmille, Eeva Simola painottaa.

Hänellä muhi jo uusia ideoita teeman parissa. Ehkäpä lukiolaiset voisivat viedä vanhuksia ulos, ja tekemään yhdessä haikuja? Aika näyttää, mitä tuleman pitää.