Koronaepidemia on Turussa edelleen kiihtymisvaiheessa

0

Turussa on viimeisen vajaan viikon aikana (14.–20.10.) todettu noin 60 uutta koronavirustartuntaa. Koronaepidemian alusta eli maaliskuusta lähtien Turussa on todettu yhteensä 484 tartuntaa.
– Koronatilanteen hallitsemiseksi on erittäin tärkeä noudattaa edelleen koronavarotoimia, koska tilanne ei ole toivotunlainen. Epidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa ja olisi tärkeää saada suunta käännettyä kohti perustasoa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi sanoo Turun kaupungin hyvinvointialan tiedotteessa.
Jokaisen on tärkeä miettiä, miten omassa elämässään voi vähentää riskiä koronatartunnalle. Koronavirusinfektioon sairastunut on tartuttava jo 1–2 päivää ennen oireiden alkamista ja siksi terveenäkin on tärkeää noudattaa varotoimia.
Gdanskista Turkuun torstaina 15.10. saapui 50 matkustajaa, joista testattiin 18. Yhdelläkään testatuista ei löytynyt koronavirustartuntoja. Perjantaina 16.10 Skopjesta Turkuun saapui 77 matkustajaa, joista testattiin 56 matkustajaa. Heistä kahdelta löytyi koronavirustartunta.