PAIMIO
Kevään kuntavaaleihin on melko tarkkaan seitsemän kuukautta, mutta puolueiden vaalivalmisteluissa ollaan jo vauhti päällä. Paimion kokoomuksessa paikallisten vaalivankkureiden vetäjiksi on ehkä jopa hieman yllättäen valjastettu kaksi nuorta tulevaa ehdokasta Joonas Särvä ja Samu Salminen.
Kokoomuksella on kevään vaaleissa puolustettavanaan suurimman valtuustoryhmän asema eli yhdeksän paikkaa. Menestystä tavoitellaan ehdokaslistalla, jossa kerrotaan siis käyvän nuorennusleikkaus. Särvä ja Salminen ovat iältään reilu parikymppisiä, syntyjään paimiolaisia ja tänne opiskelujen jälkeen paluumuuttaneita nuoria. He ovat äänestäneet kuntavaaleissa vasta kerran aiemmin.
– Uusia ehdokkaita on luvassa kaksinumeroinen luku, mutta muita nimiä en voi vielä paljastaa, kertoo Joonas Särvä.
Hän kertoo oman kiinnostuksensa paikallispolitiikkaan pohjaavan sukutaustaan ja siihen, että ”jotain tarttis antaa yhteiskunnalle takaisin”. Maanrakennusalan yrittäjänä ja nuorena tilallisena hän pohtii, että voisi tarjota tietotaitoa kunnalliseen rakentamiseen.
Yleensä sanotaan, että politiikka ei nuoria juurikaan kiinnosta. Särvä sanoo, että se riippuu ihan porukasta. Joissakin kaveriporukoissa se kiinnostaa paljonkin.
– Se on vähän niinkuin 50/50. Kaikkia ei tietenkään kiinnosta, mutta osa on hyvinkin aktiivisia.
Hänen mukaansa listalle on heidän kahden lisäksi nousemassa muitakin 20-30- vuotiaita ehdokkaita ja neljän vuoden takaisen ehdokaslistan heikkous, eli naisehdokkaiden määrä on sekin oikenemassa.
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Joonas Wikman puolestaan kertoo, että nykyisistä kokoomusvaltuutetuista useimmat lähtevät hakemaan jatkoa. Kaupunginhallituksen nykyinen puheenjohtaja Jukka Hongisto kuitenkin ilmoittaa, ettei aio olla enää ehdolla. Hän sanoo antaneensa luottamustehtäville parikymmentä vuotta ja nyt on aika käyttää aikaa muuhunkin, kuten lapsenlapsiin ja mökkeilyyn. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana ensimmäiset kaksi vuotta toiminut Timo Ilola kertoo hänkin miettivänsä. Neljän vuoden takainen kunnallisvaalien ääniharava, linjauksillaan välillä huomiota herättänyt kokoomusnimi Anton Simolin ei myöskään toistaiseksi halua kommentoida ehdokkuuttaan. Tiettävästi miettijöitä on muitakin.
Kokoomuksen vaaliteemojen kärjessä on vastuullinen taloudenhoito.
Perussuomalaisillakin talous huolena
Valtakunnan politiikassa kokoomus on oppositiossa ja niin myös perussuomalaiset, jossa valtakunnallisestikin katsoen vaalityöhön on tartuttu jo alkusyksystä. Sunnuntaina Kaarinassa puolueen teltalla vieraillut puheenjohtaja Jussi Halla-Aho viestitti, että tapaamisissa eri puolilla Suomea on näkynyt, että ihmisten huolet ovat pitkälti samanlaisia ja liittyvät talouteen ja toimeentuloon, omassa arjessa selviytymiseen.
Paimion ainoa perussuomalainen valtuutettu, ahkerasti talouden asioista valtuustossa puheenvuoroja käyttävä Martti Mäkinen kertoo olevansa edelleen ehdokkaana, ja samoin myös varavaltuutettu ja Paimion perussuomalaisten puheenjohtaja Matti Mäkelä . Ehdokaslistalla on jo kymmenen varmaa nimeä, mikä on tuplaten edellisiin vaaleihin nähden.
– Ja lisää on haussa, aikaahan on, sanoo Mäkelä.
Perussuomalaiset uskovat Paimiossa kannatuksen kasvuun.
– Paimiolaisten veronmaksajien asiat ovat vaaliteemojen kärjessä, korostaa Mäkinen.
Keskustassa konkari Hallisto miettii, kristillisissä Heurlin
Paimionkeskustan ehdokasasettelun perusteella nykyisistä valtuutetuista suurin osa hakee jatkokautta. Valtuuston nykyinen puheenjohtaja Reijo Hallisto myöntää kuuluvansa harkitsijoiden joukkoon. Uutena ja mielenkiintoisena ehdokkaana Paimion keskustaan on tulossa yrittäjä ja toimittaja Piia Koriseva , joka oli ehdolla myös viime kansanedustajavaaleissa.
Keskusta ilmoittaa hakevansa uusia, innokkaita ja luottamustoimintaan sitoutuvia ehdokkaita kaikista ikäluokista ja ammattiryhmistä, joita keskustalainen ajatusmaailma on lähellä. Nuoremman polven toimijoita kaipaa keskustakin.
– Yleinen asetelma on ollut, että ”kyllä vanhat toimijat aina saa mukaan, mutta haetaan parhaillaan myös uutta nuorta kantavaa voimaa Paimion keskustaan”, sanovat Hallisto ja keskustan vaalipäällikkö, valtuutettu Tuomas Hyssälä .
Vaaliteemoina on talouden ja palveluiden tasapaino pandemian aikana ja sen jälkeen, sekä kylien elinvoimaisuus ja keskusta-alueen kehittäminen ja elinkeinoelämän hyvinvointi.
– Kaupungin toiminnassa tulee huomioida maakuntahallintoon siirtyminen ja ikääntyvät kuntalaiset, jotka tuovat oman haasteensa heille suunnatussa hoidossa ja palvelussa lähivuosina.
Kristillisdemokraatit tavoittelevat vaaleihin vähintään kymmenen ehdokkaan listaa. Nykyisistä pitkän linjan valtuutetuista Kimmo Jalonen kertoo hakevansa jatkopestiä, mutta Eeva Heurlin miettii vielä ehdokkuuttaan. Uusia jo varmistuneita nimiä ehdokaslistalla ovat Reijo Puolakka ja Renée Honkanen .
Vasemmalla haetaan kasvua
Demarit ovat maassa pääministeripuolue ja se asettaa ryhmälle hastetta kannatuksen kasvattamiseen. Paimiossa ryhmän paikkaluku on tällä valtuustokaudella ollut sama kahdeksan kuin keskustallakin.
Seppo Laitinen , SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja kertoo, että heillä valmistellaan parhaillaan tulevan kauden kunnallispoliittista ohjelmaa, joka alustavasti julkistetaan 24.10. järjestettävässä tilaisuudessa ”Mitä sinulla on sydämelläsi” -kampanjassa S-marketin parkkipaikalla.
– Siellä on läsnä uusia ehdokkuutensa varmistaneita sekä vanhoja, jotka harkitsevat vielä.
Laitisen mukaan heillä ryhmä on päättänyt, että tässä vaiheessa, kun vaalilistojen kokoaminen on kovasti kesken, ei vielä julkisteta ehdokkaiden nimiä.
– Mielenkiintoa ehdokkuutta kohtaan on ollut paljon. Tietenkin etsinnässä on mahdollisimman monta yhteistyökykyistä ja aatteellista ehdokasta.
Se selviää, että kuntapolitiikassa pitkään vaikuttaneet Helena ja Tapani Lahti ovat muuttamassa keväällä Turkuun, jossa asuu ensimmäinen lapsenlapsi, vajaan vuoden ikäinen pieni tyttö.
– Olemme viihtyneet Paimiossa todella hyvin, tämä on ollut ihan upea kunta asua ja tehdä töitä. Ja kuntapolitiikan aika, yli 30 vuotta on ollut älyttömän mielenkiintoinen, sanoo Helena ja aprikoi, että Turussa he saattavat istahtaa valtuuston ”lehteripenkeille”.
Vasemmistoliiton Tomi Nieminen kertoo, että heillä ryhmän kaikki nykyiset valtuutetut hakevat jatkokautta. Muita nimiä paljastuu piakkoin, ja mukana ovat ainakin valtuuston varajäsenistä ehdolle lupautuneet Lauri Simola ja Nanna Tuovinen .
Vihreätkin haastamassa
Viime kuntavaaleissa roimalla äänivyöryllä valtuustoon noussut vihreiden Marika Mulari varmistaa olevansa ehdolla kevään vaaleissa, mutta ryhmän kaksi muuta valtuutettua, konkari Sini Heino ja Minna Nuotio miettivät.
– Ehdokaslistalle on tulossa uusia nimiä, yksi niistä on Sari Mäkiö , tuore paimiolainen, paljastaa Mulari.
– Uskon, että Paimiossa on enemmänkin vihreästi ajattelevia äänestäjiä, kuin mitä neljän vuoden takainen tulos kertoo ja sen pohjalta haemme kannatuksen kasvua.