Peimari maalasi mahdottoman mahdolliseksi

0
Egzon Avdi viimeisteli Peimarin seitsemännen ja ratkaisevan maalin EuPaa vastaan. Hattutempun ottelussa aiemmin tehnyt Efraim Mavengo ehti ensimmäisenä onnittelemaan Avdia.

SAUVO

Peimari Utd – EuPa 7-1 (3-1)

Ottelu, joka päättyy lukemiin 7-1 ei kuulosta äkkiseltään trilleriltä, vaan pikemminkin yksipuoliselta näytökseltä. Lauantaina Sauvon Hakkispaanalla nähtiin juuri tällainen yksipuolinen näytös, mutta ottelun jännitysmomentti ei varsinaisesti liittynyt Peimarin ja Euran Pallon kohtaamiseen.

Kierroksen pääkamppailu käytiin pikemminkin Kakkosen nousukarsintapaikkaa metsästävien Peimarin ja FC Interin reservijoukkueen välillä. Poikkeukselliseen aikaan sopivasti etäotteluna, jossa kumpikin ryhmä tarkkaili toisensa tekemisiä runsaan 30 kilometrin etäisyydeltä.

Kumpikin joukkueista oli ennen päätökierrosta tasapisteissä, mutta Interin maaliero oli kaksi maalia Peimaria parempi. Siksi Peimarilta vaadittiin EuPaa vastaan murskavoittoa, kun samalla Inter pääsi pommittamaan maaliverkkoja sarjajumbo SC Wolvesia vastaan.

Vaikka Peimari saikin otteluun EuPaa vastaan salama-alun ja karkasi jo ensimmäisen vartin jälkeen 2-0-johtoon, ei tilanne näyttänyt vielä puoliajalla 3-1-tilanteessa kovin valoisalta.

Nimittäin samaan aikaan Inter johti omaa otteluaan 2-0, eikä maaliero ollut näin ollen ensimmäisen 45 minuutin aikana kaventunut laisinkaan.

– Katsoimme ottelun puoliajalla tilanteen Turussa ja tiesimme, että lisää maaleja pitää tehdä. Saimme siitä vielä lisäbuustia toiselle puoliajalle, mietti Peimarin kapteeni Samuli Vihervirta.

Mavengo käynnisti loppukirin


Lisäbuusti tepsi. Peimarin portugalilaislaituri Efraim Mavengo teki illan toisen maalinsa 51 peliminuutilla ja viimeisteli hattutempun runsaat kymmenen minuuttia myöhemmin. Kun vaihdosta kentälle kirmannut Jesse Salmiosalo lisäsi lukemat 67 peliminuutilla jo 6-1:een, alkoi tunnelma silminnähden 234 katsojan Hakkispaanalla nousta: ennen peliä liki mahdottomalta tuntunut haaste maalieron kuromiseksi näyttikin yhtä-äkkiä mahdolliselta. Samanaikaisesti Inter oli saanut tehtyä toisella puoliajalla vain yhden lisämaalin Wolvesin nuottaan.

– Kyllä sen siinä vaiheessa tiesi, että mahdollisuus on olemassa, Vihervirta sanoo.

78 peliminuutilla Egzon Avdi niittasi loppulukemat 7-1:een, ja heti maalin jälkeen ottelun kuuluttaja kertoi tilanteen Turusta: ottelu Interin ja Wolvesin välillä oli päättynyt Interin 3-0-voittoon.

Peimarille siis riitti, että joukkue saisi puolustettua viimeisen kymmenen minuutin aikana kuuden maalin johtoaan.

– Kyllä sen kuulutuksen huomioi myös kentällä. Tiesimme tilanteen ja että sarjan voittaminen olisi realismia, jos pitäisimme lukemat tällaisina. Uskoimme toki siihen ottelun alusta lähtien, Viherivrta jatkoi.

Paikallisen urheilujuhlan tuntua


Kun erotuomari Samuli Stenman vihelsi 94 peliminuutin jälkeen pilliinsä, riehaantui sekä kotijoukkue että -yleisö. Parin minuutin päästä Peimarin pelaajat olivat kannattajiensa ympäröiminä ja hetken ilmassa oli todellisen, mutta paikallisen urheilujuhlan tuntua.

– Vaikea verrata tätä neljän vuoden takaiseen, kun edellisen kerran voitimme Kolmosen ja nousu Kakkoseen varmistui. Nyt edessä on vielä kaksi tärkeää karsintaottelua, mutta onhan tämä silti jo nyt mahtava tunne. Yleisön tuki oli koko 90 minuutin ajan aivan loistavaa, ja joukkueena uskoimme koko ajan mahdollisuuksiimme, Vihervirta tunnelmoi.

Myös Peimarin päävalmentaja Tiago Santos herkistyi 7-1-voiton jälkeen.

– Me jos kuka ansaitsimme tämän. Kohtasimme päävastustajamme, Interin ja Ålandin kummatkin vieraissa ja taistelimme silti pisteen molemmista kamppailusta. Jouduimme lisäksi pitämään pitkän pelitauon elo-syyskuun taitteessa juuri ennen ratkaisupelejä, mikä ei helpottanut valmistautumista. Meidän tiemme on ollut taatusti kivisin, ainakin jos muihin kärkiryhmiin vertaa, Santos mietti.

Kakkosen nousukarsinta pelataan kolmen Kolmosen lohkovoittajan kesken. Peimarin vastustajat tulevat Pirkanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta, ja ottelut pelataan alustavasti lauantaina 17. lokakuuta ja lauantaina 24. lokakuuta. Pirkanmaalta Peimarin haastaa ylivoimaisesti oman lohkonsa voittanut Ilves-Kissat, mutta Etelä-Pohjanmaan vastustaja selviää kuluvan viikon aikana.