1. Polkupyöräretki rannalle, eväät mukana 2. Yhteinen pitza-ilta 3. Jäätelölle
Muistelisin, että kaikki haaveet tuona kesänä toteutettiin, ja varmasti useampana kesänä sen jälkeenkin. Jälkeenpäin ajateltuna useampiin haaveisiin ja tekemisiin liittyi juuri tuo yhteinen syöminen.
Yhteiset hetken perheen kanssa ovat parasta lapsen stressiä lievittäviä asioita. Keväällä koronan ja kotonaolon keskellä perheen yhteisen ajan merkitys korostui entisestään. Vuosien kuluttua lapset eivät niinkään muista faktoja koronasta, vaan perheen tunnelman. Mitä lapset muistavat tästä ajasta? Onko tämä se aika, kun käytiin yhdessä pyöräilemässä tai luontopoluilla perheen kanssa, pelattiin vanhoja lautapelejä ja tehtiin yhdessä ruokaa tai hassuteltiin isovanhemmille videopuheluissa? Minkälaiset muistot jäi ja jää tästä ajasta lapsille, koko perheelle ja itsellekkin?
Vaikka iso osa elämästämme on arkea, on haaveilu ja niiden toteuttaminen kuitenkin myös kivaa – minusta on mukavaa haaveilla pienesti – ja pientenkin haaveiden toteuttaminen tuo hyvän mielen. Itse haaveilen pitäväni syyslomaviikolla kaksi vapaapäivää, jotta saan levättyä ja ladattua akkuja, käytyä sienessä ja kalassa. Omat lapset viettävät myöskin lomaa kouluistaan, mutta teinien tapaan ovat myös töissä syysloman aikana, jotta saavat omat haaveensa toteutettua. Toivottavasti ehditään myös viettämään yhdessä aikaa, jollei muuta niin kiireettömästi yhteisen ruokapöydän ääressä.
Nauratti, kun tovi sitten Facebookkiin pomppasi toinen muisto: kuopuksen retorinen kysymys useamman vuoden takaa: ”Äiti, onko stressi semmonen että touhuu ja touhuu, eikä oikee mitää saa aikaseksi?” Mulla oli kerran semmonen kun olin Malesiassa, ja yritin ettiä kaikille tuliaisia!”
Syysloma on lapsille ja nuorille rauhoittumisen ja levon aikaa; riittävästi lepoa ja yhteistä perheaikaa lienee sopiva resepti rentouttavaan syyslomaan. Hyvää syyslomaviikkoa kaikille lapsille ja nuorille, ja niille aikuisille keillä lomaa on – ei elellä kuin turisti Malesiassa.
Loppuun vielä pienen pojan elämänviisaus useamman vuoden takaa, kun luettiin Tarzania iltasaduksi ja mietittiin mikä voisi olla elämän tarkoitus. ”Syödä hyvin, ja olla onnellinen” tokaisi silloin noin viiden vanha pikkupoikani. Se on just näin. Syömääääääääääääääääään!
Mia Konradsdal
Vapaa-ajallaan sienestyksestä ja kalastuksesta nauttiva kahden nuoren äiti ja Paimion kaupungin vapaa-aikapalveluissa jo vuodesta 2000.