Lähdin keskiviikkona joskus viiden tietämissä työmaalta. Keli oli märkä ja tie kiilsi katuvaloissa. Piti oikein erikseen tarkistaa, ovatko autossa valot päällä, kun näkyy niin huonosti. Oli taas ihan säkkipimeää ja satoikin. Muutaman kilometrin matkalla piti monessa käänteessä silmät sirrillä katsoa, että eihän vaan edessä ole ketään jalankulkijaa tai pyöräilijää.
Illemmalla osuin katsomaan taas jotain paikallista somekeskustelua, jossa kokenut pyöräilijä oli kuvannut itsensä kaikkine valoineen ja heijastimineen ja ihmetteli, eikö minua nähdä kun melkein ajetaan yli . Kieltämättä hän loisti kuvassa kuin joulukuusi, mutta kun mietin sitä omaa ajokokemusta, niin mietin näkyvyyteen vaikuttavia monia tekijöitä.
Se en tiettävästi ollut minä, joka olin hänen ylitseen ajaa, mutta en voi olla ihan varma, ettenkö olisi voinut olla. Se on pelottava ajatus.
Tämä on juuri sitä pimeintä ja synkeintä aikaa. Näkyvyys on kaikkialla huono hämärässä ja pimeässä. Liikkuu sitä sitten jalan, tai vaikka autolla. On katuvalot tai ei. On heijastimia ja lamppuja tai ei. Näkyvyyteen vaikuttaa niin moni asia, lähtien siitä mikä ympäröivä valotilanne on, mikä on sää, mikä kulkijan varustus ja mikä havainnoijan ”valoteho”, näkökyky tai vireystila. Tämä lista voisi olla pidempikin. Muuttuvien tekijöiden määrä on todella suuri ja sitä myöten kukaan ei kai voi olla ihan vuorenvarma, että nyt kun olen näin hyvin varautunut, minut nähdään.
Taannoin olin koiran kanssa iltalenkillä, ja olin sen verran laittanut itselleni heijastinta, että kuvittelin olevani näkyvä. Seuraavana iltana ajoin autolla samasta kohdasta, satoi vettä ja olin kääntymässä, vastaan tulevan auton valot häikäisivät. Tajusin, että siinäkään risteyksessä en koskaan voi luottaa, että kävelijänä tulevan varmasti havaituksi. Kannattaa ennemmin odottaa, ettei autoja liiku. Noin niinkuin pääsääntöisesti, jos kävellen on matkassa, ei pitäisi olla niin kiire, etteikö omaa turvallisuuttaan voi näin varmistaa.
Eli silmät pitää pitää auki, niin ratin takana kuin kävellessä ja pyöräillessä. Vastuuta omasta turvallisuudesta ei voi ulkoistaa, vaan pääsääntöisesti se kuuluu itselle ja liikenteessä voi parhaiten vaikuttaa omaan tekemiseen.
Tällä viikolla on vietetty lasten oikeuksien viikkoa. Sen merkeissä on nostettu esiin monia tärkeitä asioita, ja huolta lasten hyvinvoinnista. Tällä kertaa minä nostan esiin sen, että vanhempien tehtävä on katsoa, että liikenteeseen lähetetty lapsi on mahdollisimman näkyvä. Tässä asiassa on näilläkin kulmilla aika tavalla parannettavaa.
Lapsella on oikeus olla näkyvä.
Taina Tukia
