Emmi muisti 870 piin desimaalia

0
Emmi sai palkinnon ja kunniakirjan yläkoulun kolmannen kerroksen aulassa matematiikan luokkien edustalla. Emmin vierellä matematiikan opettajat Outi Aalto-Setälä (vas.) ja Hanna Tuominen.

PAIMIO

Peruskoulun kahdeksansien luokkien oppilaat kisaavat Suomessa vuosittain piin desimaalien muistamisessa.

Paimion Vistan koulun 8C-luokan oppilas Emmi Saloranta ylsi sillä saralla äskettäin huimaan Paimion ennätykseen. Hän muisti koululla järjestetyssä kilpailussa peräti 870 piin desimaalia. Edellinen koulun ennätys oli 172 desimaalia.

Piin desimaalien muistamiseen liittyy tiettyjä strategioita, joista Emmi sai osviittaa koulun matematiikan tunnilla. Oman – ja hieman omintakeisenkin strategiansa – hän viimeisteli kuitenkin aivan itse.

– Laitoin 3-6 numeron mittaisia numerosarjoja ympäri huonetta, tai oikeastaan ympäri koko taloa, ja kun kävelin sitä reittiä, niin painoin numerosarjoja mieleeni, Emmi kertoo.

Aikaa siihen kului pari tuntia päivässä noin viikon ajan.

– Se oli ihan kivaa aluksi, mutta sitten alkoivat huoneet loppua kesken. Numerolappuja oli lopulta jo saunassakin.

Melko pian alkoi näyttää siltä, että hän saattaisi yltää kisassa kohtalaisen pitkälle.

– Arvelin, että voisin muistaa muutamia satoja desimaaleja, mutta lopputulos yllätti itsenikin. Ehkä se auttoi, kun tyttöporukka tsemppasi ja antoi onnenpotkuja.

Emmi on muutenkin hyvämuistinen, minkä myötä esimerkiksi matematiikka on ollut hänelle helppo kouluaine. Matemaattinen ala ei kuitenkaan ole tulevaisuuden haaveissa ykkösvaihtoehto.

– Lääkärin ammatti voisi olla aika mielenkiintoinen, hän tuumii.

Niissäkin opinnoissa hyvästä matikkapäästä on toki hyötyä.

Ellei äskeistä piin desimaalit -kisaa oteta lukuun, niin vapaa-ajallaan Emmi ei numeroita pyörittele.

– Harrastan cheerleadingia Turussa, hän kertoo.

Vistan koulun matemaattisten aineiden opettaja Hanna Tuominen kannusti Emmiä jahtaamaan piin desimaaleja.

– Emmin luokassa on tyttöporukka, joka tykkää matematiikasta, ja ajattelin, että siitä porukasta joku saattaisi onnistua kisassa hyvin, Tuominen kertoo.

Tuomisen mukaan Emmi olisi saattanut pikkuisen paremmalla tuurilla yltää kisassa jopa yli tuhanteen desimaaliin.

– Hän jatkoi keskeyttämättä lukemaan 1017, mutta pieni virhe oli kuitenkin tullut kohdassa 871.

Hienosta suorituksestaan Emmi sai koululla palkinnon ja kunniakirjan.

Kunniakirja kiinnitettiin yläkoulun kolmannen kerroksen aulan seinään matematiikan luokkien edustalle.

FAKTA


Luku pii on matemaattinen vakio, joka esiintyy monilla matematiikan ja fysiikan alueilla.

Pii on yhtä kuin ympyrän kehän suhde halkaisijaan.

Karkealla parin desimaalin tarkkuudella luku pii on 3,14. Eli ympyrän kehän pituus on noin 3,14 kertaa ympyrän halkaisijan pituus.

Pii on irrationaaliluku eli luku, jonka desimaalikehitelmä on päättymätön ja jaksoton.

Piin likiarvo katkaistuna 100 desimaalin jälkeen on 3,14159 26535 89793 23846 26433 83279 50288 41971 69399 37510 58209 74944 59230 78164 06286 20899 86280 34825 34211 70679.