Etätyö lisää yhteisiä tunteja perheen kanssa

0

Sauvo

Uutisissa kirjoitettiin erikoisesta taudista nimeltä Korona. Ei ehtinyt kulua montaa viikkoa, kun Uusimaa suljettiin. Samaan aikaan maaliskuussa Sauvossa asuva Sami Virta siirtyi kokonaan etätöihin Fujitsulta. Etätöitä ei vain suositeltu, vaan työpaikalle ei ehdottomasti saanut mennä ilman työnantajalta saatua erikoislupaa.

– Analysoin työkseni tietoa ja teen työkaluja tiedon analysoimiseen. Ennen etätöiden alkua työni oli paljon tietokoneella työskentelyä, joten siinä mielessä arki pysyi samanlaisena epidemiasta huolimatta, Virta kuvailee työtehtäviään.

Poikkeuksellisena aikana yhteydenpito on ollut erilaista. Virta on kuitenkin tyytyväinen työpaikan panostukseen, sillä kerran viikossa järjestetään verkkotapaaminen koko työyhteisön kesken.

– Meillä on siellä vain yksi sääntö, että työasioista ei saa puhua, mies naurahtaa.

Virran vaimo työskentelee myös etänä ja perheen teini-ikäiset lapset olivat keväällä etäkoulussa. Silloin oli pitkiä aikoja, kun jokainen perheenjäsen istui ruudun ääressä.

– Tytöllä oli oma tietokone, poika lainasi aluksi minun tietokonetta, mutta sitten ostimme hänelle oman koneen. Olisi se kyllä varmaan ostettu myös ilman koronaa, mutta tietysti etäkoulu vauhditti asioita.

Arki ei onneksi pyöri pelkästään tietokoneiden ympärillä. Pienellä maatilalla riittää puuhaa hevosten kanssa. Taukoja tulee pidettyä tarpeeksi, koska kotona riittää tekemistä. Teatteria ja liikuntaa harrastava Virta on onnellinen, että harrastukset jatkuvat ainakin toistaiseksi ihan normaalisti.

– En ole nähnyt juurikaan kavereita tai perhetuttuja. Aina täytyy ajatella, että viitsiikö sitä nyt kuitenkaan kutsua ketään kylään. Eniten ehkä ahdistaa se, että haluan kuitenkin omalla toiminnallani vaikuttaa mahdollisimman paljon siihen, että Suomessa ei tulisi uudestaan samanlaista sulkua kuin keväällä.

Kauppakeskuksissa asioiminen on jäänyt ja kotona tulee vietettyä enemmän aikaa. Etätöitä tehdessä Virran aika ei kulu työmatkoihin, se tarkoittaa melkein kaksi tuntia lisää perheen kanssa vietettyä aikaa vuorokaudessa. Kiire on loppunut, eikä tarvitse elää niin aikataulujen mukaan kuin ennen.

Korona ei pelota

– Pelkään enemmän mahatautia, se on jäänyt varmaan niistä ajoista kun lapset oli pieniä. Eihän sitä tiedä millaisena se korona itselle tulisi, tai onko sen vaikka jo sairastanut oireettomana. En näe vaihtoehtona linnoittautua kotiin pelkäämään.

Etätyöt sopii itseään osittain introvertiksi kutsuvalle miehelle.

– Pieni ahdistus tuli syksyllä, kun tilanne vaan jatkuu ja jatkuu. Jotenkin keväällä ajattelin, että kyllä tämä on jo syksyllä ohi. Nyt on täytynyt asennoitua taas vähän uudelleen. Pidän kuitenkin omasta rauhasta, ja siksi etätyöt ovat ihan toimiva ratkaisu omalla kohdallani, mies pohtii.

Virta ymmärtää kuitenkin hyvin, että etätyö ei sovi kaikille ja tilanne voi olla monelle ahdistava.

– Yksi tuttu sanoi minulle tässä syksyllä hyvin: ” Elämästä tulee helposti suorittamista, jos kaikki sosiaaliset kontaktit viedään pois.”

Kuntsari kuulostelee tässä juttusarjassa millaisia vaikutuksia korona-aika on tuonut ihmisten arkeen.