Haka voitti maalirikkaan ottelun

0
Hakalaiset rynnistivät sunnuntain ottelussa innolla maalintekoon.

JÄÄKIEKKO Paimion Haka voitti LLujan pyhäpelissä lopputuloksella 6-3.

Ensimmäinen erä oli tasaista peliä ja molemmilla joukkueilla oli maalipaikkoja, mutta maaleja ei erässä nähty. Jo Hakan IIkka Kylenillä pelkästään oli noin tusinan verran maalipaikkoja, mutta vastustajan veskari onnistui torjumaan pahatkin vedot.

Toisessa erässä alkoi tapahtumaan ja Timo Salminen teki pelin avausmaalin maalin edestä. Tästä LLuja sisuuntui ja painoi peliä Hakan päähän. Kohtuullisen nopealla tahdilla sai vastustajakin onnistumisia, ja tekikin pari maalia nopeaan tahtiin. Ottelun puolessa välissä tilanne 1-2. Tilanne muuttui pian pahemmaksi kun pakkina pelannut Waltteri Saaristo sai 2+2 minuutin jäähyn, mutta Hakan alivoimapeli toimi sunnuntaina loistavasti.

Jäähyjen aikana Ville Hiltunen pääsikin läpiajoon ja vastustaja joutui rikkomaan. Tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus, jonka Ville toimitti onnistuneesti längistä sisään ja tilanne tasoihin! Erän lopussa vielä Waltteri teki 3-2 johtomaalin puolittaisen läpiajon päätteeksi.

Kolmannen erän alkuun Waltteri teki päivän toisen maalinsa veskarin ollessa maskissa, tilanne turvallisen tuntuinen 4-2. Ottelun loppupuolella Henri Räty teki kaksi maalia, molemmat Ilkka Kylenin mainiosta esityöstä! LLujalle myös maali viimeiseen erään ja täten lopputulos 6-3. Hakan maalilla pelanneella Juho Santasella riitti töitä, mutta varmalla pelillä hänellä oli taas 33 torjuntaa pelissä.

Seuraava peli onkin kova paikallisderby ensi viikon lauantaina 28.11 klo 14:30. Haka on vierasjoukkue kyseisessä pelissä.

Tuomas Hyssälä