Siinä missä toinen huutaa yöt läpeensä ja vaatii vanhemmilta täyden huomion, toinen toimii kuin kello, nukahtaa illalla, herää aamulla, haluaa ruokaa tasaisin väliajoin ja on muutenkin kohtalaisen tyytyväinen.
Jos lapsi on valtavan energinen ja vilkas sähläri, saattaa herätä ajatus, että kaikki ei ole hyvin vaikka lapsi vaikuttaakin ihan iloiselta ja tyytyväiseltä.
Jos lapsi on hiljainen ja ujo ,ajatellaan, että hän ei voi hyvin eikä tule pärjäämään tässä kovassa maailmassa. Hänellä on luultavasti rikas sisäinen maailma, jossa hän viihtyy ihan hyvin.
Meillä on käsitys, että on joku keskiverto ihminen, johon voi verrata muita. Tämä on outo näkemys, koska keskiverto on kaikkien keskiarvo, eli ei siis oikeastaan mitään todellista.
Kun lapsi on pieni, aletaan hänestä kasvattaa yhteiskunnan raameihin sopivaa yksilöä. Mikäli tässä ei ole onnistuttu viimeistään teini-iän alkaessa, koetaan, että vanhemmat eivät ole osanneet toimia oikein.
Hyvät keskivertoihmiset voivat surutta kirjoittaa yleisönosastoon, kuinka mopokuskien vanhemmat ovat kelvottomia ihmisiä, ja kuinka heillä ei olisi oikeutta edes saada lapsia.
Toki ”huono” vanhempi kokee suurta häpeää, jonkun mielestä ihan syystäkin. myötätuntoa ei heru muilta kun kohtalotovereilta jotka ovat kokeneet saman.
Joskus touhu menee niin rankaksi, että pitää hakea apuvoimia lähipiiristä tai ammatti-ihmisiltä.
Toivoa ei kannata menettää, kyllä hänestä vielä hyvä ihminen tulee. Lastaan ei pidä hävetä. Antaa ihmisten puhua, kohta heillä on uusi puheenaihe.
Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä siitä hurimmastakin teinistä tulee fiksu aikuinen ja ujoimmasta lapsesta iloinen ja rohkea oman elämänsä sankari.
Jaana Kirsi
