Joulun odottaminen piristää syksyn harmautta

0
Joulutorttuja voi leipoa, vaikka vielä ei ole edes joulukuu

PAIMIO

Paimiolaisessa päiväkodissa työskentelevä Jenna Aittala on jouluihminen. Joulu on ollut hänelle aina tärkeä juhla, mutta sen merkitys on muuttunut vuosien varrella. Nykyään hän viettää joulua aviomiehen ja kahden pienen lapsen kanssa.

– Olen aina pitänyt joulusta, mutta syyt ovat vuosien varrella muuttuneet. Lapsena lahjat ja herkut olivat parasta, nykyisin arvostan enemmän kokonaisuutta – kiireettömyyttä, tunnelmaa, yhdessäoloa. Niin moni mieluisa asia yhdistyy. 

Lapsuuden joulut Jenna Aittala vietti perheen ja isovanhempien kanssa. Aamu alkoi Joulupukin kuumalinjalla ja joulurauhan julistuksen jälkeen saunottiin. Iltapäivällä nautittiin hyvää jouluruokaa ja kahvia, sen jälkeen lähdettiin hautausmaalle. Reissun aikana joulupukki oli usein käynyt tuomassa lahjat.

– Toinen tärkeä perinne liittyy joulupäivään, silloin kokoonnuimme aina suvun kanssa syömään. Jatkamme tätä perinnettä vieläkin, hän kertoo.

Piristystä pimeyteen



Joulu ei ole vain juhla täynnä tonttuja ja punaista vaatetta. Aittalalle joulu on ennen kaikkea piristys pimeyden keskellä.

Perheessä jouluvalmistelut aloitetaan ripustamalla pihavalot paikalleen. Joulutähti hankitaan ajoissa keittiöön, ja kynttilöitä poltetaan paljon. Näiden lisäksi tärkeä valmistelu on joulukalenterin askarteleminen hyvälle ystävälle.

– Meillä on ollut reilusti yli kymmenen vuotta ollut jo perinteenä tehdä toisillemme kalenterit. Tavoite on, että se olisi valmiina kokonaisuudessaan ja toimitettu perille ennen kuin joulukuu alkaa.

Aittala pitää amerikkalaisesta tavasta koristella talo runsailla ja näyttävillä koristeilla, mutta omaan kotiin hän ei sellaista tyyliä kaipaa.

– Olen joulukoristeiden suhteen aika maltillinen. Suosikkejani ovat tontut, joilla on hattu silmillä ja vain nenä näkyy parran ja lakin välistä.  Tärkeitä ovat myös omilta isovanhemmilta perityt koristeet, jotka muistan jo omasta lapsuudesta. Laitan esille vain koristeita, joista pidän. 

Vaikka Aittalan kodissa näkyy jo paljon kynttilöitä, suuremman koristelun hän jättää ensimmäiseen adventtiin. Koristeet kerätään pois loppiaisena, mutta pihavalot ja kynttilät saavat jäädä vielä paikoilleen karkottamaan pimeyttä pois.

Glögiä pitkin syksyä



Glögin juominen aloitetaan perheessä jo syksyllä ja pipareita sekä joulutorttuja leivotaan monta kertaa ennen joulua.

– Lahjoja ajatellen pidän silmät auki ympäri vuoden, erityisesti jo alkusyksyllä. Minusta on mukavaa ajatella ja valmistautua jouluun rauhassa, sillä välttää myös kiireen ja stressin, Aittala tuumaa.

Aittala ei ihmettele, että hänet ilmiannettiin Kuntsarille todellisena jouluihmisenä.

– Varmasti minua kutsutaan jouluihmiseksi, koska juttelen mielelläni joulusta ja innostun kaikesta jouluisesta. Töissä syksyllä juon teen lisäksi usein glögiä, joka yleensä aiheuttaa hyväntahtoista naureskelua. Mielestäni joulu tuo pimeään vuodenaikaan paljon valoa ja hyvää mieltä, joten siksi suhtaudun siihen innolla, Aittala naurahtaa.

Uutisissa on puhuttu paljon korona-ajan joulusta. Aittala toivoo, että tilanne olisi sellainen, että joulua pystyttäisiin juhlimaan myös suvun kanssa. Joulu ei kuitenkaan ole pilalla, vaikka sen viettäisi oman perheen kanssa ilman yhteistä juhlaa sukulaisten kanssa.

– Onneksi joulu on paljon myös asennekysymys, Aittala toteaa lopuksi positiivisena.