Koronaryhmän ylimääräinen kokous: Varsinais-Suomi uhkaa siirtyä koronan leviämisvaiheeseen, lisää suosituksia tulossa

0
Arkistokuvassa drive in -koronatestausta. Kuva: Jan Sundman.

Varsinais-Suomen koronapandemiatilanne on vaikeutunut, kertoo alueellinen koordinaatioryhmä sunnuntaina. Ryhmän mukaan koronaviruspandemia uhkaa Varsinais-Suomessa siirtyä leviämisvaiheeseen. Tämän takia ryhmä valmistelee uusia suosituksia, jotka perustuvat sosiaali- ja terveysministeriön tällä viikolla antamiin ohjeistuksiin.

Uusista suosituksista ryhmä kertoo tiistaina 1.12. Tällä hetkellä tiedetään, että uusia suosituksia valmistellaan muun muassa julkisten ja yksityisten tilojen aukioloon, urheilu- ja harrastustoimintaan sekä yleisö- ja yksityistilaisuuksien osallistujamääriin sekä etäopetuskäytännöistä ja maskien käyttöön.

Perjantaina maakunnassa todettiin 39 ja lauantaina 32 uutta koronavirustartuntaa, ryhmä muistuttaa.

– Tämä on merkittävästi enemmän kuin aiemmin marraskuussa, jolloin tartuntoja on todettu päivittäin puolet vähemmän. Koronavirustaudin ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on kääntynyt uudelleen nousuun, ja on nyt 58,5 kahden viikon ajalta 100 000:a asukasta kohden. Positiivisten testien osuus on noussut 2,4 prosenttiin, kertoo ryhmä sunnuntain tiedotteessaan.

Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui ylimääräiseen kokoukseen sunnuntaina 29.11. maakunnan nopeasti heikentyvän epidemiatilanteen vuoksi.

Koordinaatioryhmä painottaa, että tässä vaiheessa jo annettuja suosituksia noudatettaisiin erityisen huolellisesti.

Paimiossa ei ole tilastoitu loppuviikolla uusia koronatapauksia. Paimion tartuntojen kokonaismäärä on siis edelleen 11.