Opiskelun omatoimisuus lisääntyi, samoin verkko-opetus

0
Perheen koiranpentu Peppi varmistaa sen, että etätöiden lisäksi tulee lähdettyä myös ulkoilemaan.

PAIMIO

Paimiossa asuvat Joonas Särvä ja Katariina Takatalo ovat vähitellen tottuneet koronan tuomiin muutoksiin elämässä. Takatalo opiskelee Raumalla luokanopettajaksi, mutta työstää sivuaineita Turun Yliopistossa. Särvä taas opiskelee yhdyskuntatekniikan insinööriksi Turun Ammattikorkeakoulussa. Yhteistä koulumatkaa ei kuitenkaan pysty hyödyntämään, sillä Takatalon opinnot ovat tällä hetkellä kokonaan etänä.

– Meillä on vielä joitain tunteja lähiopetuksena. Jotkut ohjelmistot ovat vain koulun koneilla, joten niitä hommia ei pysty opettelemaan etänä. Olen kulkenut omalla autolla kouluun, tai kaverin kanssa kimppakyydillä, Joonas kertoo syksyn kuvioista.

Työharjoittelut poikkeavat korona-aikana paljon normaalista, erityisesti Katariinan opinnoissa. Joonaksen alalla työt ovat pysyneet lähes muuttumattomina, mutta uusia turvallisuusohjeita on tullut paljon lisää.

– Minulla oli toinen luokanopettajan työharjoittelu nyt koronan aikana. Emme tietenkään päässeet kouluun harjoittelemaan, kun koulut oli etäopetuksessa. Pidin sitten oppitunteja Zoomin kautta alakoululaisille. Aluksi jännitti tosi paljon, mutta luokan vakinainen opettaja oli tosi mukava ja tuki ja auttoi minua aina kun tarvitsin apua. Opettaja sanoi, että toisaalta on hyvä, että pääsimme tekemään työharjoittelun etänä, koska harvoin tällaista mahdollisuutta tulee eteen. Kyllä minä silti toivon, että seuraava harjoittelu olisi ihan oikeassa koululuokassa, Katariina naurahtaa.

Ai, nuoretko rällästävät?

Särvä ja Takatalo ovat yhtä mieltä siitä, että ryhmäytyminen on vaikeaa korona-aikana. Onneksi he ovat onnekkaita, ja ovat aloittaneet opiskelun jo ennen epidemiaa, joten ystävyyssuhteita pystyi rakentamaan ennen kuin kaikki muuttui. Nuoret opiskelijat ihmettelevät myös julkisuudessa olleita väitteitä, että nuoret vain juhlisivat ja levittäisivät koronaa.

– Meillä ei kyllä ole ole ollut yhtään juhlia, enkä ole edes kuullut mistään juhlista. En tiedä ketkä siellä sitten juhlii ja missä, Särvä pohtii.

Pariskunta löytää paljon hyviä ja huonoja puolia etäopiskelusta.

– Ajattelin aluksi, että etäopiskelu on kivaa. Kiireettömät aamut tuntui ihanilta. Kun opiskelut eteni ja meille tuli vaikeampia tehtäviä, aloin kaipaamaan lähiopetusta. Mikään etätyöskentely ei voi korvata aitoa kohtaamista ja vertaistukea. Olen nähnyt yhtä opiskelukaveria koronan aikana, ja olemme tehneet yhdessä tehtäviä, se on auttanut arjessa tosi paljon, Takatalo kertoo.

Särvä voisi jatkaa etäopiskelua pidempäänkin, tietyillä ehdoilla.

– Ottaisin kursseja vähän valikoidusti etänä. Minun mielestä jatkossa kaikki kalvosulkeiset voisi pitää etänä, ei ole järkevää ajaa Turkuun jos saman asian pystyisi katsomaan kotisohvalla.

Ajankäytössä hiukan haastetta

Vapaa-ajan ja koulun erottaminen toisistaan on monelle opiskelijalle vaikeaa, mutta korona teki siitä vielä hieman vaikeampaa.

– En osaa oikein erottaa koulua ja vapaa-aikaa. Meillä voi olla luentoja mihin aikaan vuorokaudesta vaan, ja siihen päälle läksyt ja tenttiin lukeminen. Välillä tuntuu, että aina on hommia.

Perheeseen muuttanut pieni koiranpentu Peppi saa onneksi arjen pyörimään myös muiden asioiden ympärillä, kuin tenttien ja luentojen parissa. Luonnossa liikkuminen saa mielen rentoutumaan ja nuoret nauttivat siitä, että saavat asua maaseudun rauhassa.

Korona herättää heissä ristiriitaisia ajatuksia. Alussa tautia ei oikein osannut pelätä, varsinkin kun kirjoitettiin, ettei korona ole vaarallinen nuorille ihmisille. Sitten kun tuli tieto, että kuka vaan voi sairastua vakavasti, se muutti suhtautumista koronaan.

– Tähän korona-arkeen alkaa jo tottua, se vasta onkin pelottavaa, Särvä toteaa lopuksi mietteliäänä.

Kuntsari kuulostelee tässä juttusarjassa millaista eri ihmisten korona-arki on työssä ja vapaalla.