Paimiossa ei lisää tartuntoja, PKS:n tartuntaepäilyt turhia

0

PAIMIO

Paimion ja Sauvon terveyskeskusalueella ei ole nyt viikkoon löytynyt testeissä varmistettuja uusia koronatartuntoja. Paimion osalta tartuntojen määrä on siis edelleen kuusi ja Sauvossa luku on alle THL:n raportoimien viiden vahvistetun tartunnan.

Maanantaina THL raportoi Varsinais-Suomessa vain yhdeksän tartuntaa, ja koko maassa 90. Sunnuntaina julkistetut tartuntaluvut olivat isot, koska silloin raportoitiin myös lauantain luvut. Koko maassa on nyt todettu kaikkiaan 17 887 koronavirustartuntaa. Varsinais-Suomessa tartuntoja on tähän mennessä ollut yhteensä 1 173.

Paimion Kiekkoseuran viime lauantaisen kotiottelun ja treenejä perunut koronaepäily on ainakin toistaiseksi osoittautunut aiheettomaksi. PKS:n pelaajilta tai toimihenkilöiltä ei testeissä löydetty koronatartuntoja, eikä joukkueessa edelleenkään ole ilmennyt myöskään sen suuntaisia oireita.

Harjavallan Kuparikiekon joukkueessa todettu koronatartunta heijastui siis viime viikon lopulla Paimioon, koska kyseinen satakuntalaisjoukkue pelasi lokakuun viimeinen päivä PKS:n joukkuetta vastaan. Porin tartuntatautiviranomaiset määräsivät siksi myös PKS:n pelaajat 10 päivän karanteeniin, joka on nyt siis peruttu.

Testauksilla pyrittiin selvittämään mahdollista tartunnan lähdettä ja sitä kautta katkaisemaan myös mahdolliset tartuntaketjut.

(Juttua korjattu karanteenin osalta kello 17.30.)

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments