Eduskunnan joululahjarahaa puoli miljoonaa Alvar Aallon tien kiertoliittymään

0

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä valtion ensi vuoden talousarviosta. Siihen sisältyvät eduskunnan ”joululahjarahat”, jotka ovat pieniä määrärahalisäyksiä erinäisille hankkeille. Rahaa on luvassa Varsinais-Suomen tiehankkeisiin ja Paimioon on luvassa puoli miljoonaa euroa Alvar Aallon tien ja Kaaritien risteyksen kiertoliittymän toteutukseen.

Vaarallisena pidetyn risteyksen parantaminen on siis käynnistymässä ensi vuonna, sillä suunnitelmat ovat vain pientä päivittämistä vailla. Tätä kiertoliittymää on odotettu Paimiossa jo kauan.

Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki sanoo, että kaupunki on erittäin iloinen rahoituksesta ja töihin käydään ensi vuonna. Kyseinen kiertoliittymä oli MAL-hankkeena, mutta toteutus oli tulossa myöhemmin ja valtion osuus rahoituksesta olisi ollut vähemmän kuin puolet.

Sauvolainen kansanedustaja Esko Kiviranta (kesk) on valtiovarainvaliokunnan jäsen.

– On tärkeää, että alueemme väyläverkon parannustarpeet etenevät. Kiertoliittymän rakentaminen Paimioon Alvar Aallon tien ja Kaaritien risteykseen on ollut kauan esillä. Uusi kiertoliittymä parantaa ratkaisevasti vaarallisen risteyksen liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.

Joululahjarahoja myönnettiin myös Salossa ja Somerolla kulkevan Oinasjärventien parantamiseen 800 000 euroa. Tietä päällystetään 14 kilometrin matkalta.

Joululahjarahoista ohjattiin lisäyksiä myös mm. seuraaviin tarkoituksiin: Kotitalousneuvontajärjestöjen (maa- ja kotitalousnaiset, martat) toimintaan 125 000 euroa, Karjalan liitto ry:lle 80 000 euroa, Maanpuolustusjärjestöjen tukemiseen 200 000 euroa, Turun yliopiston TROSSI-yksikölle sisäilmasairauksien tutkimukseen 220 000 euroa. Valtion avustus kansalaisopistoille ja kansanopistoille jatkuvan oppimisen edistämiseen 1,9 miljoonalla eurolla.

Lopullisesti eduskunta päättää talousarvion ja lahjarahat ensi viikolla.