Juha Hurme sai Paimio-mitalin

0
Ohjaaja ja kirjailija Juha Hurme sai 26. Paimio-mitalin. Konkreettinen luovutustilaisuus järjestetään, kun korona-ajan rajoitukset sen sallivat.

PAIMIO

Paimion 26.Paimio-mitali myönnettiin itsenäisyyspäivänä teatteriohjaaja, kirjailija Juha Hurmeelle , joka tuotannossaan ja esiintymisissään tuo usein esille Paimion eri tavoin. Hurme on syntyjään paimiolainen, tunnettu ja tuottelias teatteritaiteen ammattilainen.

Teatterinjohtajana hän on toiminut Ylioppilasteatterissa, Rauman kaupunginteatterissa ja tamperelaisessa Teatteri Telakassa. Yövieraat, Nälkäteatteri, Suomen kiinalainen teatteri ja Operaatio Paulaharju ovat Hurmeen perustamia teatteriryhmiä. Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut lukuisia näytelmiä. Hurmeen esikoisromaani Volvo Amazon julkaistiin vuonna 2007. Sen jälkeen on ilmestynyt vielä viisi romaania, joista Niemi-romaani palkittiin vuonna 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla. Samana vuonna hänelle myönnettiin myös Pro Finlandia –mitali. Hurmeen romaaneissa omaelämänkerralliset elementit, faktat ja fiktiiviset osat muodostavat monipuolisen kokonaisuuden.

– Paimiolaisuus, eritoten veikkarilaisuus, on ollut vahva pohja Hurmeen kielellisille harrastuksille teatterin ja kirjallisuuden piirissä. Veikkarin kansakoulun pihapiirissä elivät vielä 1960-luvulla rinnan leveä Paimion murre ja evakkokarjalaisten jälkeläisten soinnukas karjalan kieli. Pikku-Juhan hörökorviin tarjottiin jo lapsuudessa vahva ja elävä todistus suomen kielen moninaisesta rikkaudesta, totesi kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki palkinnon julkistaessaan.

Hurme ei ollut Paimiossa järjestetyssä itsenäisyysjuhlassa paikalla, vaan on sovittu, että hän ottaa mitalin vastaan kun olosuhteet antavat siihen mahdollisuuden. Itsenäisyysjuhla järjestettiin pienimuotoisesti ja paikalla oli vain pääosin esiintyjiä. Juhla esitettiin suorana Paimion kaupungin nettisivuilla.

Juhlasta tehty taltiointi on edelleen katsottavissa osoitteessa www.paimio.fi/paimio-tv.