
Vuonna 1689 käyttöön vihitty Paimion harmaakivikirkko sisältää runsaasti arvokasta esineistöä, muun muassa puuveistoksia, maalauksia ja Turun tuomiokirkosta aikoinaan ostettuja kattokruunuja.
Esineistö on pääosin hyväkuntoista ja hyvin hoidettua.
Nämä seikat kävivät ilmi toissa viikolla, kun kirkkohallituksen taidehistorioitsija Saana Tammisto vieraili Paimion seurakunnassa antaen neuvoja muun muassa tulossa olevaan alttaritaulun konservointiin liittyen.
– Paimion seurakunnassa on tehty paljon asioita oikealla tavalla, kiitteli kirkolliseen esineistöön ja taiteeseen erikoistunut Tammisto mainiten esimerkkeinä arvoesineistön säännöllisen ja oikeaoppisen puhdistamisen sekä kirkkotekstiilien hyvät säilytystilat.
Alttaritaulu on Paimiossa melko ajankohtainen. Sen konservointi on tarkoitus toteuttaa vuonna 2022. Samalle vuodelle on kaavailtu kirkon – lähinnä sakastin ja asehuoneen – putkistojen saneeraukset.
Tammisto totesi, että alttaritaulujen konservoinnin taso on Pohjoismaissa korkealla tasolla.
– Saatavilla on useita alttaritauluihin erikoistuneita konservaattoreita, joilla on hyvät referenssit. Toimitan teille myöhemmin nipun nimiä, Tammisto lupasi.
– Konservaattori tulee ensin tekemään kuntoarvion ja jättää sen jälkeen konservointitarjouksen.
Tammisto ei ole itse konservaattori, mutta hänen pikaisen arvionsa mukaan Paimion kolmiosainen alttaritaulu ei ole vaurioitunut – ainakaan äkkiseltään havaittavalla tavalla.
– Arvelisin, että asiantuntijan tekemä huolellinen puhdistustyö riittää. Ehkä isoimman maalauksen kangasta joudutaan myös hieman kiristämään. Toki on mahdollista, että konservaattori löytää kuntoarviota tehdessään jotain muutakin, Tammisto totesi.
Suuri taloudellinen rasite konservointi tuskin kuitenkaan tulee Paimion seurakunnalle olemaan. Seurakunnan talouspäällikön Henna Ahtisen mukaan lähtökohtainen arvio on, että kirkon putkiremonttikin hoitunee kohtalaisen pieni kustannuksin.
Suurin osa Paimion kirkon maalauksista on 1750-luvulta ja turkulaisen kirkkomaalari Jonas Bergmanin käsialaa. Bergman on maalannut muun muassa nykyisen alttaritaulukokonaisuuden alimman kuvan Pyhä ehtoollinen ja urkulehterin kaiteen apostolien kuvat.
Lisäksi pidetään todennäköisenä, että myös Paimion kirkon alttarin ylin maalaus Ylösnousemus on Bergmanin tekemä.
Paimion kirkon alttarin suurin maalaus on hovimaalari R. W. Ekmanin Ylösnousemus vuodelta 1865. Alun perin suurimpana ja keskimmäisenä kuvana oli Johan Geitelin Ristiinnaulittu vuodelta 1755, joka nykyisin on ripustettuna kuorin sivuseinälle.