Paimioon ja Sauvoon kirjattiin torstaina molempiin uudet tartunnat. Sauvossa tartuntojen kokonaismäärä on nyt siis seitsemän ja Paimiossa 39. Tartunnat ovat ensimmäiset vahvistetut joulunpyhien jälkeen.
Varsinais-Suomessa on nyt kirjattu 3 229 tapausta ja todettujen tartuntojen määrä kasvoi keskiviikosta 45 tapauksella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL raportoi koko maassa torstaina 249 uudesta koronatautitapauksesta. Yhteensä maassa on raportoitu 36 107 tautitapausta.
Varsinais-Suomessa eniten tartuntatapauksia kirjattiin Turkuun, jossa todettiin 19 uutta tartuntaa. Salossa uusia tartuntoja löytyi seitsemän, Raisiossa ja Uudessakaupungissa viisi, Loimaalla, Paraisilla ja Kaarinassa kaksi sekä Naantalissa, Sauvossa ja Paimiossa yksi.
Torstaina Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotti myös, että Varsinais-Suomi on koronaviruksen leviämisvaiheessa.
Joulun aikana Varsinais-Suomessa on todettu päivittäin noin 15–40 uutta koronavirustartuntaa. Koronan ilmaantuvuus kahden viikon ajalta on Varsinais-Suomessa laskenut ja on nyt 131 sataatuhatta ihmistä kohden (22.12. vastaava luku oli 182,4).
Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan tartuntoja tulee edelleen perhe- ja lähipiiristä sekä työpaikoilta.
Sairaanhoitopiiri muistuttaa, että vuodenvaihdetta ja muita talven juhlia pitäisi viettää vain oman ydinperheen kesken. Sukukokouksia tai kaverijuhlia ei tule järjestää eikä myöskään kiertää vierailuilla paikasta toiseen.