Paimiossa yksi uusi koronatartunta – Koko maassa tartuntoja on yhä enemmän vanhemmissa ikäluokissa

0

Paimiossa on todettu yksi uusi koronavirustapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) torstaina. Tämä on Paimion ensimmäinen uusi tapaus tällä viikolla. Viime viikolla uusia tapauksia ilmeni 12.

Sauvossa koronatartuntoja on edelleen alle viisi koko epidemian aikana.

Paimiossa taudin ilmaantuvuus viimeisen kahden viikon aikajaksolla on 175,1. Luku on laskussa, sillä tämän viikon tartuntojen määrä on Paimiossa pieni.

Paimion luku on hyvin kaukana esimerkiksi Turun ilmaantuvuudesta, joka on 283. Kaarinassa ilmaantuvuusluku oli torstaina 156,2.

Ilmaantuvuudella kuvataan uusien tapausten määrää suhteessa kaupungin koko asukaslukuun tietyllä aikajaksolla. Ilmaantuvuusluku on yksi perusta esimerkiksi maakuntien luokituksissa leviämis- tai kiihtymisvaiheen alueiksi.

Paimiossa on todettu epidemian aikana kaikkiaan 33 koronavirustapausta.

Varsinais-Suomessa uusia tapauksia raportoitiin torstaina 55. Koko maassa uusia sairastuneita oli 358.

Varsinais-Suomessa taudin ilmaantuvuus viimeisen 14 vuorokauden aikana on 166,0. Uudellamaalla se on 181,3. Koko maassa ilmaantuvuus on 104,0. Koko maan ilmaantuvuus on hieman laskussa.

Turun ilmaantuvuus kohosi keskiviikkona korkeimmaksi maan suurista kaupungeista. Torstaina se on 283,0.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin erityisvastuualueella koronavirukseen on kuollut yhteensä 31 henkilöä. Alueen sairaaloissa on 31 henkilöä hoidossa koronan takia ja teho-osastolla näistä neljä.

Koronavirustartuntoja todetaan Suomessa edelleen paljon, ja tauti leviää eri-ikäisten ihmisten keskuudessa joka puolella Suomea, kertovat sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja THL torstain koronakatsauksessa.

– Erittäin huolestuttavaa on, että tartuntoja on yhä enemmän vanhemmissa ikäluokissa ja että sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita on selvästi aiempaa enemmän.

Aluekohtaisten viime viikkoina käynnistämien voimakkaiden suositusten ja rajoitustoimien vaikutukset sairaalahoidon tarpeeseen aletaan nähdä vasta muutaman viikon viiveellä.

– Myönteistä on, että yli kuukauden jatkunut koronatapausten määrän voimakas kasvu ja sen myötä tapausilmaantuvuus ovat hieman tasoittuneet viimeisen kolmen viikon aikana. Viikolla 50 (7.12.–13.12.) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 2894 uutta tapausta, mikä on 112 vähemmän kuin viime viikolla. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 52 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun edellisellä viikolla se oli 54 tapausta, kerrotaanSTM:stäjaTHL:stä.

Viimeisen kahden viikon seurantajakson (viikot 49–50) yhteenlaskettu tapausmäärä oli 5 900 uutta tapausta, mikä on 179 tapausta enemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon aikana. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 106 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun edeltävällä kahden viikon jaksolla se oli 103 tapausta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella on todettu yli puolet tartunnoista. Kolmen viime viikon aikanaHUSinalueella on todettu viikoittain noin 1600 koronatapausta.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 0,85–1,05 (90 prosentin todennäköisyysväli).