Lunta on satanut viimeisen viikon aikana huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina keskimäärin tähän aikaan. Ilahduttavaa on ollut huomata, että sitä mukaan kun lunta on tullut lisää, myös ihmisten mielialat ovat tuntuneet piristyvän. Itsellänikin lumen tuoman kirkkauden myötä olo on kuin pimeästä talviunesta heränneellä. Lumi on myös innostanut ihmisiä valokuvaamaan kauniita talvimaisemia, ja toimitukseenkin on lähetetty useita talviotoksia.
Ihmisten iloisuuden huomasi viikonloppuna myös ulkona lenkkeillessä. Moni vastaantulija hymyili ja osa rohkaistui jopa päivittelemään lumen tuloa tuntemattomien kanssalenkkeilijöiden kanssa. Ja niitä kanssalenkkeilijöitä muuten riitti. Yleensä olen saanut lenkkeillä takapihani metsiköissä suhteellisen rauhassa, mutta nyt poluilla joutui paikoin kulkemaan jopa jonoissa. Kieltämättä hetken meinaisin suhtautua ”omiin lenkkipolkuihin” jopa mustasukkaisesti, mutta tajusin sentään, että kyllä metsään ihmisiä mahtuu (toisin kuin koirani, joka mustasukkaisesti räyhäsi jopa leijaileville lumihiutaleille, jotka häiritsivät hänen lenkkirauhaansa, puhumattakaan niistä kanssalenkkeilijöistä).
Paitsi talvilenkkeilystä, moni on innostunut nyt myös muusta talviurheilusta, hiihdosta, luistelusta, laskettelusta ja pulkkailusta. Syynä ovat varmasti paitsi hienot ulkoiluilmat, myös korona-aika, joka on sulkenut monet sisäliikuntaharrastukset. Onneksi Suomessa on mahdollista harrastaa niin montaa talviurheilulajia ulkonakin ja usein jopa ihan ilmaiseksi.
Vaikka säät suosivat ja ulkoilu ilostuttaa, talviaktiviteetteihin liittyy myös joka vuosi toistuvia samoja lieveilmiöitä. Kaikki kun eivät vieläkään muista, että hiihtoladuilla ei saa kävellä. Eikä sitä, että vaikka lumi peittäisikin koirankakat nyt, siellä ne keväällä taas odottavat.
Niinpä muistetaan ottaa ne kanssakulkijat huomioon myös talviaikaan; kävellään muualla kuin ladulla ja kerätään koirankakat pois katujen varsilta – eikä suhtauduta niihin omiin lenkkipolkuihin turhan mustasukkaisesti.
JAANA PAKARINEN
