Joulun ajalta vain pari koronatartuntaa

0
Kasvomaskin käyttöä suositellaan edelleen kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

PAIMIO,SAUVO,KAARINA

Paimioon ja Sauvoon ei maanantaina kirjattu uusia koronatartuntoja. Varsinais-Suomessa on nyt kirjattu 3 309 tapausta ja todettujen tartuntojen määrä kasvoi sunnuntaista 24 tapauksella.

Koronapandemia ylsi jouluna virallisesti myös Sauvoon, mutta mistään ryöpsähdyksestä ei ole kyse. Sauvossa todettuja tartuntoja on edelleen vasta seitsemän, viimeisin todettiin uudenvuodenaattona. THL:n viiden todetun tartunnan julkistamisraja ylittyi lauantaina 26.12.

Paimioon kirjattiin jouluviikolla vain kaksi uutta tartuntaa ja uudenvuodenaattona yksi, joten tartuntojen kokonaismäärä on edelleen 39.

Rokotukset alkavat Paimion-Sauvon kuntayhtymän alueella huomenna tiistaina. Rokotukset aloitetaan infektiovastaanotolla työskentelevästä henkilökunnasta ja ensi viikolla rokotukset käynnistyvät myös ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä, kertoo johtava lääkäri Nora Hagelberg.

Suurin osaviime viikonlopulla todetuistauusista tartunnoista kirjattiin Turkuun, ja lähiseudulla Kaarinaan ja Lietoon kirjattiin yksi kumpaankin. Kaarinan kokonaismäärä on nyt 187, ja niistä tuorein on maanantailta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL raportoi maanantaina koko maassa 147 uudesta koronatautitapauksesta. Yhteensä maassa on raportoitu 36 919 tautitapausta.

Eniten Suomessa todettiin jälleen uusia tartuntoja pääkaupungissa. Helsingissä uusia tartuntoja on kirjattu 53. Toiseksi eniten tartuntoja on Turussa (18) ja kolmanneksi eniten Oulussa (9).