Tämä on kysymys, johon vastaan mielelläni. Saan usein leikkiä pienen tytön kanssa. Me leikimme paljon ulkona. Metsässä on hienoja piilopaikkoja, joihin piiloutua. Metsän piiloleikissä meillä on koira-avustaja, jonka tehtävänä on etsiä meitä.
Yhdessä tämän tyttösen kanssa kyykistymme kivenlohkareen tai kaatuneen puunjuurakon taakse. Etsijän ja etsittävän riemu toistuu kerta toisensa jälkeen. Löytäminen palkitaan pienellä namilla, ja se namin antaminenkin on ihan leikki sinänsä. Mummona nautin siitä, että saan olla vieressä lapsen jännityksen noustessa, että löydetäänkö meidät, ja lopussa siitä lapsen riemusta, kun hän on tullut löydetyksi. Löydetyksi tulemisessa on jotain perustavanlaatuista ja tärkeää.
Me leikimme paljon myös sisällä. Minun roolini leikissä on helppo. Olen Hanna-vauvan ja Viin mummo. Lapsi on Viin äiti, mutta Hanna-vauvan äidistä ei ole tietoa. Näin on jatkunut jo pari vuotta. Äskettäin leikkiin tuli kolmas lapsi, Barbi. Barbi on tässä leikissä vauva, vaikka hänellä on korkkarit, tuuhea tukka, luomiväriä ja kiiltävä mekko. Hänen sukulaisuuttaan ei ole mainittu eikä ilmestymistään tähän perheeseen kyseenalaistettu.
Hanna-nukke on minun vanha nukkeni 60-luvulta, Vii on 70-luvulta, tuliainen Neuvostoliitosta. Viillä on sellainen korea kansallisasua mukaileva punainen mekko ja helmet kaulassa. Barbi löytyi anopin vinttiä tyhjennettäessä. Tälle kolmikolle tehdään ruokaa, laitetaan heitä nukkumaan tai heille luetaan iltasatuja kirjahyllyn kirjasta. Harvemmin muualla olen kuullut sellaista tulkintaa Kalevalasta tai Agatha Christien dekkarista. Välillä vauvat joutuvat äitinsä työpaikalle, joka on välillä paloasema hälytystehtävineen ja välillä toimisto, jossa äiti tekee tietokoneella töitä. Välillä äiti tekee myös etätöitä, ja mummo hoitaa lapsia.
Vastaus otsikon kysymykseen on, että leikitään vaan, sillä leikki on lasten ja mummojen työtä!
Katariina Pärnä
Kirjoittaja on MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön johtaja.
