Lumimyräkkä työllistää aurauskalustoa – pihoilla on kaivettu lumilapiot esiin

0

Lunta on Peimarin seudulle satanut viime yön ja aamupäivän kuluessa jo pitkälti toistakymmentä senttiä ja paikoin enemmänkin. Turun Artukaisten mittauspisteessä lumenpaksuus oli hiukan ennen kello 11 peräti 19 senttiä. Tuulen mukana tullut lumi on myös tuiskunnut paikoin tätä korkeammiksikin kinoksiksi. Lämpötila on niukasti plussalla, joten lumi on kosteaa ja raskasta.
Eteläiseen ja läntiseen Suomeen on ennustettu lähipäiviksi lisää lunta, ja jopa poikkeuksellisen suuria sademääriä. Keskiviikkoon mennessä saattaa paikoin sataa jopa puoli metriä lunta, arvioi Ylen meteorologi Matti Huutonen ylen nettisivuilla.
Sademäärä voi siis kertyä usean vuorokauden aikana ja paikallinen vaihtelu voi olla suurta. Ensi yönä ennusteiden mukaan lumisade yltyy ja samoin tuuli, mikä kinostaa lunta ja lisää myös liikenteen haasteita. Suurimmat lumikertymät saadaan Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaan Rauma–Lahti-linjan eteläpuolelle.

Yön ja aamupäivän aikana ei liikenteessä toistaiseksi ole tapahtunut kuin pieniä liukasteluja.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos ilmoitti jo eilen nostavansa valmiuttaan, sillä raskas lumi voi vaurioittaa rakennuksia ja aiheuttaa sähkökatkoja. Toistaiseksi paikallisia sähkökatkoja ei ole ilmennyt, mutta Turku Energia on lisännyt vikapäivystystä ja Caruna muistuttaa, ettei sähkölinjojen ylle lumen painosta kaatuneita puita saa itse ryhtyä poistamaan. Näistä pitää ilmoittaa sähköyhtiölle tai pelastuslaitokselle.