Paimioon kirjattiin tauon jälkeen yksi koronatartunta

0

Paimioon kirjautui perjantaina pienen tauon jälkeen yksi koronatartunta. Turun osuus tänään raportoiduista uusista tartunnoista on 28. Yhteensä Turussa on koronatartunnan saanut viime vuoden keväästä alkaen 2 468 henkilöä. Turussa oli perjantaina koko maahan verrattuna neljänneksi eniten tartuntoja. Eniten tartuntoja varmistettiin jälleen pääkaupunkiseudulla.

Turun lisäksi tartuntoja todettiin Varsinais-Suomen alueella Salossa yhdeksän, Laitilassa seitsemän, Kaarinassa neljä sekä Raisiossa että Loimaalla kaksi ja Paimiossa siis yksi. Sauvoon ei ole kirjautunut tartuntoja taas toviin.

Suomessa varmistettiin perjantaina 350 uutta koronatartuntaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tautiin on nyt yhteensä sairastunut 41 915.